ELOKUVAT Tämän takia elokuvissa käydään. Menetät ajantajun, unohdat arkiset murheet. Näytöksen jälkeen katsot maailmaa uusin silmin ja mietit pitkään, mitä äsken tuli nähtyä.
Denis Villeneuven uunituore ohjaustyö Arrival tarjoaa kaikki hyvän elokuvan elementit. Viime vuosina erityisesti rikostrillereidensä (Sicario, Vangitut) kautta kehuja niittänyt kanadalainen vaihtaa tällä kertaa tyylilajia sci-fi:n puolelle.
Ted Chiangin Story of Your Life -novellin pohjalta syntyneessä Arrivalissa kaksitoista kookasta avaruusalusta jysähtävät eri puolille maapalloa. Yksi näistä laskeutumispaikoista sijaitsee Montanan osavaltiossa Yhdysvalloissa.
Armeijan avuksi paikalle hälytetään kielitieteilijä Louise Banks (Amy Adams) sekä fyysikko Ian Donnelly (Jeremy Renner). Heidän tehtäväkseen jää kommunikaatioyhteyden luominen alieneiden ja ihmisten välille. Mikä suo ihmisille kunnian isännöidä ystäviämme ulkoavaruudesta – ja ennen kaikkea voiko heitä kutsua ystäviksi alkuunkaan?
Aikakäsitykset testissä
Villeneuven elokuvat tunnetaan piinaavasta jännitteestään. Käytännössä valkokankaalla ei tarvitse edes tapahtua mitään. Oikean taustatarinan, musiikin ja synkän toteutustyylin avulla jo pelkkä laajakuva autiomaasta saattaa saada ihon kananlihalle.
Jännitteellä tarkoitan nimenomaan sitä kerronnan yllä leijuvaa pahaenteistä tunnelmaa, en niinkään varsinaista jännittämisen tai pelon tunnetta. Painostavuuden valttikortti on läsnä myös Arrivalissa sen alusta loppuun asti.
Tieteiselokuvissa katsojat pidetään usein liian pitkään pimennossa leffan yliluonnollisesta koukusta eli tässä tapauksessa alieneista. Arrivalissa sen sijaan annetaan koko ajan sopivasti siimaa. Uutta sisäistettävää tiputellaan tasaisesti, muttei liian anteliaasti.
Loppujen lopuksi elokuvassa venytetään käsityksiämme ennemmin aikatasoista (ja tietenkin kommunikaation haasteista) kuin yliluonnollisuudesta. Itse asiassa Arrivalissa yliluonnollisuus on luonnollista, sen huomaa jo siitä kuinka vaivattomasti tarinaan hypätään alussa sisään.
Vuoden parasta sci-fiä
Villeneuve, käsikirjoittaja Eric Heisserer ja heidän tiiminsä ovat tehneet lujasti töitä, jotta tarina saadaan vaikuttamaan mahdollisimman uskottavalta. Apuna ovat olleet mm. kuuluisa tutkija Stephen Wolfram ja hänen poikansa Christopher.
Kuten kaikissa mieleenpainuvissa tieteiselokuvissa, myös Arrivalissa on toki oma poikkeuksellisempi ”ravistelukohtauksensa” leffan loppupuolella. Toisin kuin vaikkapa Ridley Scottin Prometheuksessa, sekoilu ei kuitenkaan lähde millään tavalla lapasesta vaan noudattaa elokuvan johdonmukaista linjaa.
Arrival voittaa monien kilpakumppaniensa sudenkuopat matkallaan kohti tieteiselokuvien terävintä kärkeä. Se säilyttää uskottavuutensa menemättä liiallisuuksiin, jättää varaa tulkinnalle, on kestoltaan sopiva, loistaa pelottelun sijaan jännitteellään ja ennen kaikkea onnistuu nitomaan tarinan lopuksi järkevästi yhteen.
Elokuva toimii Villeneuvelle hyvänä lämmittelynä kohti seuraavaa produktiota, joka on niinkin vaatimaton kuin jatko-osa 1980-luvun sci-fi -klassikko Blade Runnerille.
Kommentoi Facebookissa