TAIDENÄYTTELY Turussa on esillä suurin nykytaiteen ryhmänäyttely kahteenkymmeneen vuoteen. Nyt avautunut Art Goes Logomo esittelee 20 kansainvälistä nykytaiteilijaa meiltä ja muualta suuressa Logomo-salissa aina elokuun puoliväliin asti.
Monet ulkomaisista, kansainvälisesti tunnetuista taiteilijoista ovat ensimmäistä kertaa esillä Suomessa ja myös suuri osa näyttelyn teoksista on ennennäkemättömiä. Art Goes Logomo -näyttely on koottu Logomon ja nykytaiteen galleria Makasiini Contemporaryn yhteistyönä.
Ryhmänäyttelyn kuraattorina toimii galleristi Frej Forsblom, joka on koonnut Logomo-saliin korkealaatuisen kattauksen nykytaiteen eri ilmaisumuotoja – installaatioita, videoita, valokuvia, veistoksia ja maalauksia.
Näyttelytilan keskiössä on Roberto Pugliesen erilaisista jousisoittimista koostuva La Finta Semplice –ääni-installaatio, jonka äänimaailma valtaa koko salin. Se johdattaa kävijän yhä syvemmälle nykytaiteen moniulotteiseen maailmaan.

Näyttely on läpileikkaus sekä nuoren polven että hiukan vakiintuneemmista nykytaiteilijoista, jotka kaikki ovat kiinnostavassa vaiheessa uraansa. Monet heistä ovat maailmalla erittäin tunnettuja, ja nyt heidän teoksiaan nähdään myös täällä.
– Pugliese on nyt ensimmäistä kertaa esillä Suomessa, samoin esimerkiksi Nir Hod, Angel Otero ja Bosco Sodi, Forsblom luettelee.
Kotimaisia taiteilijoita edustavat muiden muassa Nanna Susi, Osmo Rauhala ja Katja Tukiainen.
– On hienoa nostaa kotimaista nykytaidetta kansainvälisten teosten rinnalle ja näyttää, että taustoilla ei ole sinänsä merkitystä, kun taide on tarpeeksi korkealaatuista, Forsblom kuvailee.
Logomo tulee jatkossa olemaan vakavasti otettava lisä museo- ja galleriakenttään. Näyttelytilana toimiva Logomo-sali on korkea ja monipuolisesti muokattava tila, joka mahdollistaa ripustamisen ja näytteillepanon taiteen ehdoilla. Tavoitteena on tehdä Logomon taidenäyttelyistä jokavuotinen tapahtuma, joka tuo korkeatasoista kansainvälistä taidetta myös museoiden ulkopuolelle.
- Art goes Logomo -ryhmänäyttely on avoinna 10.6.–13.8.2017 päivittäin (ei juhannusviikonloppuna).
Kommentoi Facebookissa