RIKOS Helsingin käräjäoikeus antoi tänään tuomionsa Helsingin rautatieaseman aukiolla tapahtuneesta pahoinpitelystä. Paljon julkisuudessa käsitelty episodi tapahtui syyskuun 10. päivä, kun kansallissosialistinen Pohjoismainen vastarintaliike piti aukiolla mielenosoitusta.
Oikeudessa todettiin, että 28-vuotias Jimi Karttunen oli kävellyt lippurivistössä seisseen miehen eteen, sylkäissyt ja sanonut jotain halveksivaa. Lähellä tapahtumaa seurannut 26-vuotias Jesse Eppu Torniainen oli valvontakameroiden tallentamana ottanut juoksuaskeleita ja potkaissut Karttusta rintaan.
Karttunen löi päänsä kaatuessaan maahan ja vietiin Meilahden sairaalaan, josta hän poistui 15. syyskuuta vastoin lääkäreiden suositusta. Seuraavana päivänä Karttunen soitti ambulanssin ja kiidätettiin takaisin, mutta hän ehti kuolla aivoverenvuotoon.
Torniaisen puolustusasianajaja Hannu Tuomaisen mielestä osasyy kuolemaan oli huumeet, joita Karttusen ystävä toi uhrille sairaalaan.
– Jos hän ei olisi käyttänyt huumeita, ei olisi poistunut sieltä sairaalasta, kuten hänelle suositeltiin. Minä väitän, että hän olisi tänä päivänä hengissä. Tai hän ei ainakaan tämän seurauksena olisi menehtynyt, asianajaja kertoi oikeudessa.

Syyttäjän mielestä alkoholilla tai huumeilla ei ollut vaikutusta kuolemaan. Kihlakunnansyyttäjä Anja-Riitta Rinkinen vaati Torniaiselle 5,5–6 vuoden vankeusrangaistusta.
– Hän oli ollut neurologisesti oireeton ja hyväkuntoinen. Vamma oli paranemaan päin. Hän ei mieltänyt sitä, että kotiinlähdöstä olisi ollut vaaraa, kihlakunnansyyttäjä Anja-Riitta Rinkinen vastasi puolustukselle.
Itse pahoinpitelytapahtuma oli riidaton. Syyttäjän mukaan tuomion koventamista puoltavat syytetyn aiempi väkivaltatausta ja rasismiin verrattava motiivi. Puolustuksen mielestä tuomiota olisi kohtuullistettava tapauksen saaman kohtuuttoman suuren julkisuuden johdosta.
Viime vuosina tuomioita on lievennetty julkisuuden takia muun muassa niin sanotuissa Tapanilan raiskaustapauksessa sekä Töölön pyöräsurmassa. Torniainen sai vastata syytteisiin vapaalta.
Käräjäoikeus päätyi tuomitsemaan Torniaisen kahden vuoden vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä. Syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta hylättiin. Käräjäoikeus katsoi, että kuoleman ei osoitettu olleen rikosoikeudellisessa syy-yhteydessä pahoinpitelyyn.
Käräjäoikeus piti mahdollisena, että uhrin omalla myötävaikutuksella on ollut merkittävä vaikutus siihen, että aivovamma on myöhemmin pahentunut ja johtanut menehtymiseen. Epäselväksi jäi myös, olisiko uhri menehtynyt ilman omaa myötävaikutustaan.
Käräjäoikeus toteaa tuomiossaan, että uhri ei sitoutunut asianmukaisesti hoitoon, vaan vastoin lääkäreiden suositusta oma-aloitteisesti lopetti osastohoidon, poistui sairaalasta sekä käytti välittömästi hoitojakson jälkeen ja todennäköisesti myös sen aikana päihteitä sekä lääkkeitä, joita hänelle ei oltu määrätty lääkärien toimesta.
Käräjäoikeus hyväksyi vaatimuksen rangaistuksen koventamisesta syytetyn aikaisemman rikollisuuden vuoksi. Tuomion koventaminen rasistisesta motiivista sen sijaan hylättiin. Puolustuksen vaatimus rangaistuksen lieventämisestä poikkeuksellisen julkisuuden vuoksi myös hylättiin.
Sekä syyttäjällä että puolustuksella on mahdollista valittaa tuomiosta hovioikeuteen.
Kommentoi Facebookissa