RAKENTAMINEN Helsingin Jätkäsaareen on valmistumassa ainutlaatuinen Vihreistä vihrein -asuinkortteli, jossa viherrakentaminen on poikkeuksellisen suuressa osassa.
Korttelin asumisoikeus- ja vuokratalojen erikoisuus ovat rakennusten katoille rakennetut viherkatot, joilla sijaitsevat muun muassa asukkaiden käyttöön tarkoitetut viljelypuutarha ja kasvihuone sekä marja- ja hedelmätarhat. Rakennusten kadunpuoleisia julkisivuja kaunistaa kasviritilöissä kasvavasta köynnöskasvillisuudesta ja istutuslaatikoiden ikivihreistä muodostuva viherjulkisivu.
Hanke sai alkunsa TA-Yhtiöiden edustajan Markku Hainarin ja LuK, maisemasuunnittelija Taina Suonion yhteisestä tahtotilasta toteuttaa niin vihreä kortteli kuin olisi mahdollista: valinnat tehtäisiin ottaen huomioon niin ekologiset kuin kestävän kehityksen periaatteet.
Vastaavaa hanketta ei heidän mukaansa ole aiemmin toteutettu Suomessa eikä muissa Pohjoismaissa. Urbaaniin kaupunkiympäristöön soveltuvaa viherrakentamista tutkitaan niin biologisesta, rakennusteknisestä kuin sosiologisestakin näkökulmasta.
– Tavoitteenamme on selvittää viherrakentamisen toteuttamista ja toimivuutta kerrostalon katoilla ja julkisivuilla. Hankkeessa tutkitaan paitsi eri kasvilajien selviytymistä, myös sitä suojaako kasvillisuus rakenteita tai vaikuttaako se rakennuksen energiatehokkuuteen, kertoo TA-Yhtiöiden projektipäällikkö Mikael Lönnroth.
Katoilla ja julkisivuilla tutkitaan muun muassa kasvilajiston selviytymistä. Haasteina toteutukselle ja kasvivalinnoille ovat kaupunkiympäristön ja merenrantakohteen vaihtelevat, tuuliset ja ajoittain paahteisetkin olosuhteet. Vihreän kaupunkitalon tavoitteena on toimia mallina viherrakentamisesta helsinkiläisissä kaupunkiolosuhteissa.

Rakennuskohde on osa Helsingin kaupungin kehittyvä kerrostalo -ohjelmaa sekä Helsingin yliopiston Viides ulottuvuus – viherkatot osaksi kaupunkia -ohjelmaa ja SOGREEN-tutkimushanketta yhdessä Tampereen teknillisen yliopiston kanssa. Tutkimuksen tavoitekesto on kymmenen vuotta.
Kahteen asuinrakennukseen tulee 55 asumisoikeus- ja 66 vuokra-asuntoa, jotka ovat Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen Aran korkotukemaa tuotantoa. Asumisoikeusasunnot valmistuivat kesällä ja vuokra-asunnot valmistuvat syyskuun lopulla. Kohtuulliset asumiskustannukset on saavutettu arkkitehtonisilla ratkaisuilla ja tuotantoystävällisellä toteutuksella.
– Huolellisella suunnittelulla rakennuskustannukset saatiin pidettyä kurissa ja voitiin toteuttaa viherkatot, vihreät julkisivut ja vihreä piha asumisen laadusta tinkimättä. Kustannustehokkuutta saatiin esimerkiksi luhtikäytäväratkaisulla ja monistamalla samaa asuntotyyppiä sekä käyttämällä esivalmistettuja kylpyhuone-elementtejä, kertoo pääsuunnittelija Pia Ilonen Talli Oy:stä.
Korttelin talojen katolla sijaitsevassa viljelypuutarhassa ja kasvihuoneessa asukkailla on mahdollisuus kasvattaa esimerkiksi yrttejä ja vihanneksia. Yhteissaunatiloista asukkaat pääsevät vilvoittelemaan katolla olevaan marja- ja hedelmäpuutarhaan.
Tutkijat seuraavat, kuinka asukkaat ottavat kattoviljelymahdollisuuden vastaan, millaisia kokemuksia vihreät yhteistilat heille tarjoavat ja tukevatko viherkatot yhteisöllisyyttä. Tilojen käyttöä suunnitellaan yhdessä asukkaiden kanssa.
– Ihmisten hyvinvointia voidaan lisätä tuomalla lisää luontoa kaupunkiin. On paljon merkkejä siitä, että kaupunkiluonto tuottaa sekä ruumiillista että henkistä hyvinvointia auttaen muun muassa palautumaan stressistä. Vihreän avulla pyritään myös sopeutumaan ilmastonmuutokseen, muun muassa imeyttämään ja viivyttämään äkillisten rankkasateiden tuomia vesimassoja ja viilentämään kaupunkirakennetta, kertoo Helsingin yliopiston dosentti Susanna Lehvävirta.
Kommentoi Facebookissa