HUUMEKUSKI Poliisin partio oli suorittamassa normaalia valvontaa Vantaalla Laurintiellä, kun partioauton edessä ajanut henkilöauto teki yllättäen u-käännöksen. Partio kääntyi perään ja päätti pysäyttää ajoneuvon. Kuljettaja ei välittänyt poliisin pysäytysvaloista, vaan lähti ajamaan partiota karkuun.
Laurintieltä takaa-ajo siirtyi Rekolantielle, jossa näköyhteys karkuun lähteneeseen henkilöautoon hetkeksi katkesi. Auto löytyi kuitenkin hetken kuluttua ja takaa-ajo jatkui pohjoiseen päin, Lahdentielle, ja sieltä edelleen Rekolaan pikkutielle, joka päättyi umpikujaan. Pakeneva auto käytti takaa-ajon aikana ajoittain noin sadan kilometrin tuntinopeutta myös taajama-alueella, jossa suurin sallittu nopeus oli 30 kilometriä tunnissa.
Huomattuaan tien päättyvän takaa-ajetun auton kuljettaja päätti peruuttaa ja törmäsi takana olleen poliisiauton keulaan. Kukaan ei loukkaantunut tapahtuneessa. Autossa oli vuonna 1999 syntyneen mieskuljettajan lisäksi yksi matkustaja.
Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta, hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen ja mies kertoi poliisipartiolle varastaneensa käytössään olleen auton. Molemmat autossa olleet parikymppiset miehet otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä.
Kommentoi Facebookissa