Suomen autoverotus järkeistyy leasing-sopimuksissa

Näkyykö jatkossa Suomen kaduilla enemmän autoja kuten Lamborghini Huracán? (Kuva Auto-Outlet)

Autoveron on nyt joutunut maksamaan kokonaan, vaikka autoa käytettäisiin vain muutama kuukausi.

AUTOT Suomen tulli ja verottaja ovat usein toimineet vastoin EU-direktiivejä. Tuorein tapaus koskee jälleen kerran autoverotusta. Tähän mennessä auton leasing-sopimuksella hankkinut on joutunut maksamaan Suomessa koko autoveron kerralla, vaikka auto olisi käytössä vain esimerkiksi muutaman kuukauden tai kolme vuotta.

Luxury Collection valitti jo kolme vuotta sitten EU-tuomioistuimeen Suomen syrjivästä vuokra-autojen verotuksesta. EU pakotti Suomen muuttamaan autoverotustaan, Valtiovarainministeriö ja Tulli ovat siitä asti valmistelleet tulevaa lakimuutosta. Eduskunta hyväksyi uuden lain kesäkuussa 2016.

Presidentti Sauli Niinistö on vahvistanut lakimuutoksen, joka astuu voimaan 1. tammikuuta 2017. Lakimuutoksen myötä auton leasing-sopimuksella vuokraava joutuu jatkossa maksamaan autoveron ainoastaan ennalta määritellyltä vuokra-ajalta. Samantapainen malli otettiin Tanskassa käyttöön jo vuonna 2010.

Autovero jaetaan tällaisissa tapauksissa jatkossa kymmenelle vuodelle ja jyvitetään kuukausittain siten, että autovero on ensimmäisenä kuukautena kolme prosenttia, toisena ja kolmantena kaksi prosenttia ja sen jälkeen yhden prosentin jäljellä olevasta autoveron määrästä.

Toisin sanoen auton vuodeksi vuokraava maksaa autoveron kokonaissummasta vain noin 15 prosenttia ja kolmeksi vuodeksi vuokraava noin kolmanneksen.

Luksusautoihin erikoistuneen Luxury Collection By Auto-Outletin yrittäjä Miika Toivonen vahvisti Staralle, että lakimuutos tulee mullistamaan luksusautojen markkinat, mutta tavallisiin autoihin vaikutus jää kuitenkin pieneksi.

– Lakimuutoksen vaikutus ei näy vielä 100 000 euron autoissa juuri lainkaan, mutta sitä kalliimmissa kyllä. Luksusautoista esimerkiksi Ferrarin autovero on tähän saakka voinut olla jopa 200 000 euroa, mutta jatkossa leasing-sopimuksella autovero maksetaan vain vuokra-ajalta, Toivonen summaa.

Toivosen mukaan kyse on erittäin merkittävistä summista. Tämän huomaa pitkällä aikavälillä katukuvassa, jossa tulee näkymään nykyistä enemmän luksusautoja.

  • Asiasta kirjoitti ensimmäisenä Päivän Lehden sisarsivusto Stara.

Kommentoi Facebookissa