Avomaan vadelmat, pensasmustikat ja herukat kypsyvät helteisessä säässä

Vadelmakasvustot talvehtivat kohtalaisen hyvin, mutta paikoitellen versoja on vioittunut kevättalven aikana.

Vadelmakasvustot talvehtivat kohtalaisen hyvin, mutta paikoitellen versoja on vioittunut kevättalven aikana. (Kuva HML)

Loppukesällä kypsymisvuorossa ovat väriä marjamarkkinoille tuovat eri herukkalajit.

MARJAT Suomessa on tänä kesänä ollut helteiset ja aurinkoiset säät, jolloin hedelmien ja marjojen kypsymiseen tarvittavaa lämpösummaa on kertynyt erityisen hyvin. Kesän lämpö on kypsyttänyt kotimaisia marjoja edellisvuotta aiemmin, sillä viime vuonna vadelmia, pensasmustikoita ja herukoita saatiin odottaa elokuulle asti.

Kulunut lämmin ja vähäsateinen kesä on tehnyt vadelmista maukkaita ja niiden laadun todetaan olevan erinomaisen hyvä ympäri Suomen. Vadelmakasvustot talvehtivat kohtalaisen hyvin, mutta paikoitellen vadelman versoja on vioittunut kevättalven aikana.

Eniten tuhoja on ollut Glen Ample -lajikkeella, mutta myös kestävämmät Ottawa ja Muskoka-lajikkeet ovat kärsineet. Avomaan vadelmien pääsatokausi on parhaillaan käynnissä mutta se näyttää jäävän lyhyeksi helteisen sään jatkuessa.

Pensasmustikan sato on alkanut koko maan alueella. Pensasmustikalta odotetaan tänä vuonna hyvää satoa, sillä talvehtiminen sujui hyvin ja kukinta oli runsasta.

Pensasmustikka on ollut kotimaisista puutarhamarjoista vielä vähän tuntematon. Monet vertailevatkin niitä metsämustikoihin. Vaikka molemmat kasvit mustikoita ovatkin, on kyseessä täysin eri laji. Sormia värjäämättömät pensasmustikat ovat pehmeän ja miellyttävän aromikkaan makuisia ja ne soveltuvat hyvin myös pakastettaviksi.

Loppukesällä kypsymisvuorossa ovat väriä marjamarkkinoille tuovat eri herukkalajit. Suomessa viljellään valko-, viher-, puna- ja mustaherukoita sekä karviaisia. Mustaherukka on näistä lajeista eniten viljelty ja sitä on syytä suosia erityisesti terveysvaikutusten vuoksi. Marjat sisältävät runsaasti muun muassa C-vitamiinia ja fenoliyhdisteitä.

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto suosittelee, että kuluttajien kannattaa hankkia pensasmarjat myyntipisteistä heti tilaisuuden tullen tai hakeutua suoramyyntiä harjoittaville marjatiloille ostoksille.

  • Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton suoramyynti- ja itsepoimintatilojen karttaluettelon löydät tästä

Lue myös: Suomeen tulossa 2000-luvun pienin viljasato – ruissato puolittuu, vehnäsato vähenee kolmanneksen

Kommentoi Facebookissa