Avustajakoira Risle pelasti isäntänsä hengen

Seitsemänvuotias Risle on arjen sankari, sillä koira osaa täyttää jopa pyykkikoneen.

Seitsemänvuotias Risle on arjen sankari, sillä koira osaa täyttää jopa pyykkikoneen. (Kuva Anne Anttila)

Liikuntarajoitteinen Harri Salminen olisi hukkunut ilman labradorinnoutajaa.

SANKARIKOIRA Musta labradorinnoutaja juoksee portaat alas ja tulee vierasta vastaan. Koira lipaisee kädestä, vilkaisee taakseen ja kääntyy takaisin. Seuraan perässä.

– Tervetuloa! Poika näköjään tunnistikin sinut, koiran isäntä Harri Salminen hymähtää silmin nähden ylpeänä.

Seitsemänvuotias Risle ei ole mikä tahansa koira. Invalidiliiton omistama karvatassu on vajaan viiden vuoden ajan toiminut Harri Salmisen, 59, avustajakoirana.

– Ja myös ystävänä ja perheenjäsenenä. Rislen ansiosta olen kuntoutunut ja saanut arkeeni uutta sisältöä, Harri muistuttaa hymyillen.

Vielä 11 vuotta sitten tamperelaisen Harri Salmisen elämä pyöri tiiviisti yrittäjyyden ympärillä. Oli pyörinyt jo reilun kymmenen vuoden ajan. Eläintarvikeliike toi leivän pöytään ja vapaa-aika meni pitkälle koiraharrastuksen parissa.

Saksanpaimenkorien jalostus sekä jälki-, haku- ja rauniokoiraharrastus olivat mieluisa vastapaino pitkille työpäiville. Elämä oli mallillaan ja arki kantoi. Harrilla oli myös perhe; vaimo ja kolme lasta.

Aivoinfarkti vei pyörätuoliin

Eräänä päivänä kaikki kuitenkin muuttui. Ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta Harri sai aivoinfarktin. Terve ja hyväkuntoinen yrittäjä kiidätettiin sairaalaan. Harri sai muutaman viikon kuluttua myös toisen aivoinfarktin.

– Herättyäni koomasta olin menettänyt muistini. En tiennyt edes omaa nimeäni. Pahinta oli kuitenkin se, että olin toispuolisesti halvaantunut. Myös puhekyky oli kadonnut, Harri taustoittaa hiljaisena.

Vakavan kaulavaltimotukoksen aiheuttaman infarktin seurauksena Harri joutui aloittamaan kaiken täysin alusta. Aivoinfarktin seurauksena hän joutui pyörätuoliin.

Risle on toiminut Harri Salmisen avustajana vajaan viiden vuoden ajan ja auttaa isäntäänsä myös kauppa-asioilla.
Risle on toiminut Harri Salmisen avustajana vajaan viiden vuoden ajan ja auttaa isäntäänsä myös kauppa-asioilla. (Kuva Anne Anttila)

Vammautumisensa takia Harri ryhtyi hakemaan itselleen avustajakoiraa, mutta sen saaminen ei ollut kuitenkaan puhevaikeuksista kärsivälle miehelle itsestään selvyys.

– Odotin koiraa kaiken kaikkiaan neljä vuotta. Kolmen vuoden odottelun jälkeen ryhdyin käymään puheterapiassa, jossa harjoittelin pääsääntöisesti koiran käskysanoja, Harri selvittää.

Harri sai tukea myös tutuilta koiraihmisiltä.

– Harjoittelua kesti vuoden ajan. Kavereiden kanssa opettelin muun muassa koiran kanssa ulkoilua, leikittämistä ja hoitoon liittyviä perusasioita.

Saatuaan oikeuden avustajakoiraan Harri lähti vuoden 2012 kesällä avustajakoirien luovutusleirille Lahteen. Leirillä Harri pääsi tutustumaan Risleen, jonka toimeliaisuus tuli todistetuksi jo muutaman päivän kuluttua ensitapaamisesta.

Risle hyppäsi perässä veteen

Harri palaa reilun neljän vuoden takaisiin tapahtumiin.

– Lähdimme toimeliaan leiripäivän päätteeksi Rislen kanssa iltalenkille. Olimme tutustuneet toisiimme vasta yhdeksän päivän ajan, mutta yhteistyömme sujui kuitenkin luontevasti.

Sähköpyörätuolilla liikkunut Harri ja isäntänsä vasemmalla puolella kulkenut Risle suuntasivat lenkin läheisen järven rantaan.

– En tajua mitä tapahtui, mutta syystä tai toisesta menetin pyörätuolini hallinnan ja suistuin suoraan rantaveteen, Harri selvittää.

Vauhti oli sen verran kova, että Harri putosi tuolinsa kanssa lähes metrin syvyyteen, täysin upoksiin. Rinnalla juossut Risle hyppäsi perässä, työnsi kuonollaan Harrin pään veden pinnalle ja kannatteli tätä siihen saakka, kunnes ohikulkijat riensivät auttamaan.

Harri selvisi tapaturmasta säikähdyksellä. Sen sijaan veden varaan joutunut sähköpyörätuoli vaurioitui käyttökelvottomaksi.

– Ilman Risleä olisin hukkunut. Upposin tuolin mukana ja vettä oli sen verran paljon, ettei minulla olisi ollut mitään mahdollisuutta pitää itseäni pinnan yläpuolella, Harri muistelee hiljaisena.

Postin hakeminen on avustajakoira Rislen yksi mieluisimmista tehtävistä.
Postin hakeminen on avustajakoira Rislen yksi mieluisimmista tehtävistä. (Kuva Anne Anttila)

Arjen sankari ja apu

Tapahtuman jälkeen Harri ja Risle keskeyttivät luovutusleirin ja lähtivät kotiin.

– Ajattelin, että eiköhän tämä tapahtumasarja näyttänyt toteen, että Risle sopii avustajakoirakseni, Harri hymähtää ja silittää vierellään istuvaa koirakaveriaan.

Viimeisen viiden vuoden aikana Rislestä on tullut isännälleen todellinen arjen sankari. Avustajakoiran tehtäviin kuuluu muun muassa valojen sytyttäminen ja sammuttaminen, vieraiden noutaminen ja postin hakeminen.

Lisäksi Risle on kunnostautunut tavaroiden nostamisessa sekä laatikoiden avaamisessa ja sulkemisessa. Sosiaalisen ja oppivaisen koiraherran erikoistehtäviin lukeutuvat myös pyykkikoneen täyttäminen sekä sukkien ja hanskojen riisuminen. Siis isännältä.

– Rislestä on myös korvaamaton apu kauppareissuilla. Koiraystäväni ojentaa kassalle pankkikortin ja kantaa kevyet ostokset kotiin. Olen tavattoman ylpeä nelijalkaisesta avustajastani. Risle pelasti henkeni ja tuo arkeeni ainutlaatuista sisältöä, Harri luonnehtii kiitollisena.

Vaikka Risle on Invalidiliiton omistama avustajakoira, niin eläkkeelle jäätyään koiraherra jää nauttimaan ansaituista vapaista Harrin luokse.

– Vanhenemme yhdessä ja arvokkaasti, Harri lupaa hymyillen.

  • Haastattelu on tehty puhevammaisten tulkin Eeva Lammelan avustuksella

Kommentoi Facebookissa