AUTOT BMW 6-sarja on kuulunut koko historiansa ajan baijerilaismerkin kauneimpiin autoihin. Ensimmäisen sukupolven kuutonen oli kaksiovinen coupé, joka esiteltiin 1970-luvun puolessavälissä. Se sinnitteli tuotannossa peräti 13 vuoden ajan, kunnes pykälää suurempi ja ylellisempi 8-sarja otti auton paikan Bemarin mallistossa. 6-sarja teki kuitenkin paluun 2000-luvun alussa, ja sitä on ehditty valmistaa tällä vuosituhannella kahden sukupolven ajan.
Viimeisestä 6-sarjalaisesta oli tarjolla perinteisen kaksiovisen coupén ja avoversion lisäksi neliovinen Gran Coupé, joka toi mallisarjalle mukavasti uusia asiakkaita. BMW on viime aikoina myllännyt mallimerkintöjään oikein urakalla, ja 6-sarjan vielä esittelemätön seuraaja nimetään taas 8-sarjaksi. 6-sarjan mallimerkintä annetaan puolestaan 5-sarjan GT:n seuraajalle, jolla ei ole valitettavasti mitään tekemistä perinteisten kuutosten kanssa.

Tuotannosta poistunutta 5-sarjan GT:tä moitittiin joillakin foorumeilla baijerilaismerkin historian rumimmaksi autoksi. Pitkä akseliväli, kuplamainen katto ja korkea perä saivat aikaan erikoiset mittasuhteet, joita on yritetty retusoida 6-sarjan GT:n nimen saaneessa uutuudessa. Lopputulos on hiukan entistä sopusuhtaisempi, koska autoa on venytetty lähes 5,1 metrin pituuteen ja korkeutta on leikattu parilla sentillä. Lisäksi takaluukun kulma on yli kuusi senttiä matalammalla kuin edeltäjämallissa, mutta ei autoa voi silti miksikään kaunottareksi kehua.
Uutuus asettuu BMW:n mallistossa 5- ja 7-sarjojen väliin, mitä on korostettu myös muotoilulla. Nokka on kuin iso- ja pikkuveljen sekoitus, ja perästä löytyy tuoreesta viitosesta tuttuja elementtejä. Sisustakin on lainattu pääosin 5-sarjasta, mutta väljyyttä on tietysti enemmän. Takapenkkiläisillä on suorastaan ruhtinaalliset polvitilat, ja tavaratilaankin mahtuu peräti 610 litraa jo perusmuodossaan. Takapenkin selkänojat sähköisesti kaatamalla ruuman vetoisuus kasvaa jo 1800 litraan.
Varustepuolelta kannattaa mainita ainakin vakiona olevat ledivalot. Ääni- ja eleohjauksellakin toimivan tietoviihdejärjestelmän näyttö on 10,25-tuumainen, ja lisäksi tarjolla on mm. osittain autonomisen ajamisen mahdollistava systeemi, tuulilasin heijastusnäyttö ja sähkösäätöiset mukavuusistuimet takapenkkiläisille.

Myynti 6-sarjan Gran Turismolla alkaa marraskuussa kolmen moottorivaihtoehdon voimin. Viitossarjan perusmallista tuttua nelosdieseliä ei ole tarjolla, millä halutaan korostaa uuden kuutosen korkeampaa statusta. Bensakoneiden osalta autoon saa joko kaksilitraisen turbonelosen tai kolmilitraisen ahdetun kuutosen. Niiden mallimerkinnät ovat 630i sekä 640i, ja tehot kirjataan 258 ja 340 hevosvoiman lukemiin. Lisäksi Euroopan markkinoilla myydään 630d:tä, jonka pellin alla murisee kolmilitrainen 265-heppainen turbodiesel.
Kuutoskoneiden pariksi saa myös nelivedon, ja myöhemmin tarjolle tulee hyvin todennäköisesti ainakin pistokehybridiversio. Suomen hinnoista ei ole vielä tietoa, mutta esimerkiksi Saksan markkinoilla autosta joutuu pulittamaan tuntuvasti enemmän kuin edeltäjästään. Kuutossarjan status vaatii siis veronsa myös tässä suhteessa.
- Lähde Carscoops
Kommentoi Facebookissa