BMW:n taskuraketti on nyt entistäkin tehokkaampi – M2 Competition esitellään Pekingin autonäyttelyssä

Erityisesti M2 Competitionin tekniset yksityiskohdat ovat herkullista luettavaa.

Erityisesti M2 Competitionin tekniset yksityiskohdat ovat herkullista luettavaa. (Kuva BMW)

Mallin ensimmäiset kuvat sekä tiedot vuosivat jo etuajassa nettiin.

AUTOT BMW:n urheilumalleista vastaavan M-divisioonan tarjontaan kuuluu nykyään jopa automaattivaihteisia katumaastureita, mutta Motorsport GmbH:n ikonisimmat autot ovat ajamisen iloa painottavia takavetoisia kompaktisportteja. Niiden joukkoon lukeutuu tietysti muun muassa ensimmäisen korimallin M3, M3:n kolmannen sukupolven pohjalta tehty CSL-erikoisversio ja 2010-luvun puolella esitelty 1M Coupé.

Viime vuosina näitä perinteitä on jatkanut 2-sarjan Coupén sporttimalli, joka on nimetty M2:ksi. Auto on mittojensa ja painonsa osalta hyvin lähellä 2000-luvun alussa lanseerattua E46-korista M3:a, jota monet fanit pitävät yhtenä kaikkien aikojen onnistuneimmista M-autoista. M2:ta onkin kehuttu monissa yhteyksissä jopa M4-isoveljeään hauskemmaksi ajaa, mutta tekniikkansa osalta pikkuveli on joutunut antamaan vähän tasoitusta.

DCT-kaksoiskytkinvaihteistolla varustetun auton pitäisi pinkaista vain 4,2 sekunnissa nollasta sataan.
DCT-kaksoiskytkinvaihteistolla varustetun auton pitäisi pinkaista vain 4,2 sekunnissa nollasta sataan. (Kuva BMW)

M2:ta on nimittäin vauhdittanut ainoastaan yhdellä turbolla ryyditetty kolmilitrainen suora kuutonen, kun taas M3:ssa ja M4:ssä on käytetty saman pannun kaksoisahdettua versiota. Tämä puute korjaantuu kuitenkin pian, kun BMW esittelee huhtikuun loppupuolella avautuvassa Pekingin autonäyttelyssä M2:n Competition-version. Sen ensimmäiset kuvat sekä tiedot vuosivat jo etuajassa nettiin, ja erityisesti tekniset yksityiskohdat ovat herkullista luettavaa.

Auton pellin alla murisee nimittäin isommista M-malleista tuttu kaksoisahdettu kuutonen, joka luovuttaa M2 Competitionissa 410 hevosvoimaa ja 550 newtonmetrin maksimiväännön. Teholukema on kasvanut ”tavalliseen” M2:een verrattuna 40 hepalla, ja DCT-kaksoiskytkinvaihteistolla varustetun auton pitäisi pinkaista vain 4,2 sekunnissa nollasta sataan. M2:n perusmallia saa myös manuaalilaatikolla, mutta Competitionin osalta asiasta ei ole vielä varmuutta.

Uutuus on saanut myös ulkoisesti lisää M-autojen tunnusmerkkejä. Tavalliset peilit on nimittäin korvattu M3:sta ja M4:stä lainatuilla kuvastimilla, joiden koteloiden yläkulmissa on eräänlaiset korvat. Lisäksi etupuskuri on laitettu uusiksi. Kiiltävän mustilla kehyksillä varustettu munuaismaski on nyt entistä leveämpi, ja puskurin alareunan ilmanottoaukot ovat kasvaneet kokoa. Etupuskurin keskilipan alareunaan on myös tuotu pienempiä reikiä uuden M5:n tyyliin.

Sisätiloja koristavat näyttävät kuppipenkit, jotka ovat myös M4:stä tutut.
Sisätiloja koristavat näyttävät kuppipenkit, jotka ovat myös M4:stä tutut. (Kuva BMW)

Lisäksi M2 Competition on saanut uutta designia edustavat 19-tuumaiset pinnavanteet. Sisätiloja koristavat puolestaan näyttävät kuppipenkit, jotka ovat myöskin M4:stä tutut. Istuinten selkänojissa on valaistut M2-logot, ja kojelautaan sijoitettu käynnistysnappi on nyt hehkuvan punainen. Lisäksi ratin vasemmassa puolassa näyttäisi olevan M1- ja M2-napit, joilla käyttöön saa eri ajomoodeja.

Tuplaturbomoottorin istuttaminen M2:n pellin alle juuri nyt ei ole mikään sattuma. M2 Competitionilla on nimittäin pian yksi sisäinen kilpailija vähemmän, kun nykyisen M3:n tuotanto loppuu jo muutaman kuukauden päästä seuraavan korimallin 3-sarjan tieltä. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, M-autojen edullisinta päätä edustava M2 Competition on myös koko sarjan hauskin laite, joten baijerilaisten kompaktitykkien perinteet ovat hyvissä käsissä.

Kommentoi Facebookissa