BOCCIA Jo aamuyhdeksältä Peräseinäjoen Ritola-Hallissa on suuren urheilujuhlan tuntua. Kentän laidoilla käy iloinen kuhina, kun pelaajat valmistautuvat yhdessä ja yksikseen omaan heittovuoroonsa.
Jokainen tekee sen omalla tyylillään. Yksi keskittyy tulevaan suoritukseensa hyräilemällä, toinen nollaa ajatuksensa vaihtamalla kuulumisia kanssakilpailijoiden kanssa ja kolmas syö eväitään. Sen sijaan parikilpailuun valmistautuvat hiovat pelitaktiikkaansa tekemällä pieniä mielikuvaharjoitteita.
– Bocciaan tullaan taistelemaan aina voitosta, joten toimintatavat ovat sen mukaiset. Kyse on lajista, jossa pienikin virhe voi olla lopputuloksen kannalta kohtalokas, kisaan valmistautuva Jussi Pohjola tietää kertoa.
Seinäjoen Seudun Invalidit ry:n varapuheenjohtaja ja bocciavastaava Raimo Nevanen sanoo boccian olevan lajina siinä määrin ihanteellinen, että sitä voidaan pelata ympäri vuoden.
– Kesällä ulkona ja talvella sisätiloissa. Katkeamattomuus on varmasti myös yksi syy pelin suureen suosioon.
Vammaisystävällinen hittilaji
Raimo Nevanen kertoo petankkia muistuttavan kuulapelin saavuttaneen suuren suosion myös eri puolilla Pohjanmaata.
– Kasvu on ollut räjähdysmäistä. Pelin suosiosta kertoo muun muassa se, että sadan kilometrin säteellä on useita kisoja järjestäviä yhdistyksiä. Ja kun kisoohin lähäretähän, niin tulijoota on maharottomasti enemmän. Puhutaan siis aina tuplamäärästä muihin verrattuna, Nevanen paljastaa naureskellen.
Hittilajiksi noussut boccia on Nevasen mukaan erittäin vammaisystävällinen urheilumuoto.
– Boccia on kynnyksetön laji. Käytännössä tätä voi harrastaa pyörätuolista käsin ja boccia soveltuu vaikeastikin liikuntarajoitteiselle. Tärkeintä on vain kiinnostus lajiin ja oikea asenne. Kaikki muu, kuten hyvä pelisilmä kehittyy ajan myötä, Raimo Nevanen luonnehtii tyytyväisenä.
Nevanen harmittelee kuitenkin sitä, että laji ei syystä tai toisesta kiinnosta nuoria.
– Tämän porukan keski-ikä on noin 50 ja vanhimmat ovat täyttäneet jo 80 vuotta. Kepeästi mennään vielä tälläkin ikärakenteella, mutta nuoretkin ovat kovasti tervetulleita.
Boccia pitää kunnossa
Mänttäläinen Maire Markkula on yksi niistä monista, jotka pelaavat bocciaa pyörätuolista käsin.
– Hurahdin lajiin 30 vuotta sitten. Kaiken takana on mies, sillä innostuin bocciasta aviomieheni kautta. Hän houkutteli mukaan, opetti lajin salat ja niinhän siinä kävi, että jäin kerralla koukkuun, Maire taustoittaa.
Pelin oivaltaminen sujui Mairen kohdalla kuitenkin nopeasti, sillä hänen monimuotoinen urheilutaustansa, kuten ammunta, jääkelkkailu ja istumalentopallo olivat erinomainen oikotie myös boccian sisäistämiseen.
– Pyörätuolista huolimatta minussa asuu ikuinen ikiliikkuja. Tykkään kokeilla rajojani, niin henkisiä kuin fyysisiäkin. Bocciasta löysin lajin, jonka avulla pystyn pitämään itseni kunnossa ja ruokkimaan siinä sivussa myös vaihtelevalla liekillä kytevää kilpailunälkääni.
Kolmen vuosikymmenen aikana Maire on ruokkinut kilpailunälkäänsä hyvin menestyksekkäästi, sillä hänellä on listoillaan muun muassa Pohjoismaiden mestaruus vuodelta 2014.
– Nälkä kasva syödessä. Jos kaikki menee hyvin, niin tähtään vielä tosissani toukokuussa 2018 pidettäviin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin. Tämä tarkoittaa lisää harjoittelua, joista tärkeimpiin kuuluvat pelisilmän harjoittaminen sekä taktikointikyvyn ylläpitäminen.
Lopputulos ei ole Mairen mukaan kuitenkaan aina harjoittelukerroista kiinni.
– Peliolosuhteet muuttuvat koko ajan. Lattiat ja pallot ovat erilaisia ja ei päiväkään ole aina samanlainen. Onnistumiseen tarvitaan usein myös onnea.
Vastaisku yksinäisyyttä vastaan
Boccia kuuluu Maire Markkulan mukaan kuitenkin niihin urheilumuotoihin, jotka ovat kokeneet vuosikymmenten saatossa isoja muutoksia.
– Vielä 70-luvulla palloa heiteltiin puhtaasti leikkimielellä. Epäonnistumisia ei kirjattu eikä niitä välttämättä edes huomattu. Boccia oli siihen aikaan vain yhdessä oloa ja rentoa hauskanpitoa. Nykyään tilanne on täysin toinen. Bocciaa pelataan enemmän tosimielellä ja kilpailu on muutenkin koventunut, Maire kertoo.
Muutoksista huolimatta Maire ei ole edes harkinnut pistävänsä pelipallojaan reserviin.
– Ei missään tapauksessa! Olin vuoden pelaamatta, mutta bocciasta on tullut ajan myötä tärkeä osa elämääni. Varsinkin nyt, kun jäin leskeksi, boccia on osoittautunut myös erinomaiseksi vastaiskuksi yksinäisyyttä vastaan.
Pelipäivät ovat viikon odotetuimpia tapahtumia ja kisamatkoilta lähdetään hakemaan uusia kokemuksia ja tapaamaan ystäviä.
– Toki voitto maistuu aina makeimmalta, mutta ei hoppeekaan häppee ole.
Metsästäjän hermot
Seinäjoen Seudun Invalideja edustavat Jussi Pohjola ja Teemu Jussinoja kehuvat bocciaa hyväksi ”mielen tyhjennyksen” harrastukseksi.
– Siinä vaiheessa, kun pallon saa käteen, ympärillä olevat asiat unohtuvat. Olotila on kuin ravihevosella. Tavoitteena on puhdas suoritus ja tietenkin mestaruus. Tämän lajin suola on valtava voittamisen halu, sillä kisoihin ei lähdetä häviämään. Valitettavasti olemme kokeneet myös niitä hetkiä, ettei kotimatkalla kehtaa pestä edes jälkipyykkiä, bocciapari Pohjola-Jussinoja veistelevät hyväntuulisina.
Menestyksen salaisuudeksi Pohjola ja Jussinoja luonnehtivat kuitenkin rauhallisuutta.
– Jos pelaajalla on metsästäjän hermot ja tikanheittäjän tarkkuus, niin voidaan puhua jo mestariaineksesta. Bocciassa eivät kuumakallet pärjää. Taso on nykypäivänä todella kova, toverukset tietävät kertoa.
Myös boccian kuninkuusluokassa pelaava, Tampereen Invalideja edustava Jorma Naroma tietää kokemuksesta, ettei menestys irtoa kiittämällä.
– Harjoittelu on tiivistä ja ennen kisoja lähes päivittäistä. Pallot pyörivät myös kotona ja jopa jääkaapilla käydessä, moninkertainen Pohjoismaiden mestari paljastaa naureskellen.
Kilpailukalenteri on tiivis
Työtapaturmassa vuonna 1991 vammautunut Jorma Naroma sanoo kiinnostuneensa bocciasta jo vuonna 1994, mutta ensimmäisiin kilpailuihin mies osallistui vasta kaksi vuotta myöhemmin.
– Se oli sitten menoa. Ensimmäisten SM-mitalien jälkeen alkoi menestys ja vuonna 2004 tuli todellinen jytky, kun saavutin Pohjoismaiden mestaruuden sekä henkilökohtaisessa sarjassa että joukkuekisassa.
Jorman kilpailukalenteri on edelleen hyvin tiivis.
– Vuodessa on noin 30–40 kilpailua. Onneksi myös puolisoni pelaa bocciaa, joten lajista on tullut myös parisuhdetta yhdistävä harrastus. Ilman Tuijaa ja hänen tukeaan kisakalenterin sisältö olisi ehkä toisenlainen.
Menestyksen salaisuus on Jorman mukaan aina yksilöllinen, mutta tärkeintä kaikessa on kuitenkin taktikointi.
– Boccia on erittäin taktinen peli. Sitä voi verrata jossakin määrin jopa shakkiin tai biljardiin. Näissä kaikissa on tärkeää hallita koko pelialue ja siinä sivussa tunnistaa myös vastustajan heikkoudet ja vahvuudet.
Peli huipulla on Jorman mukaan hurjaa.
– Siellä ei pärjää enää tuurilla. Huipulla on hallittava myös häviämisen taito. Onnekseni olen oppinut kääntämään tappiotkin vahvuudeksi ja tankkamaan epäonnistumista uutta polttoainetta tuleviin turnauksiin.
Vuosisadan ykköslaji
Invalidiliiton järjestötyön suunnittelija Mika Saastamoinen sanoo boccian olevan vuosisadan ykköslaji myös invalidiyhdistyksissä.
– Suomessa on reilut 130 paikallisyhdistystä, joissa ainakin sadassa pelataan bocciaa. Pelaajien määrä nousee kokonaisuudessaan tuhansiin, sillä kilpaileva porukka on vain jäävuoren huippu, Saastamoinen paljastaa.
Suosion salaisuudeksi Saastamoinen luonnehtii lajin soveltuvuutta myös vaikeasti liikuntarajoitteisille.
– Palloa voi liikuttaa monin eri tavoin. Esimerkiksi henkilöt, jotka eivät pysty heittämään palloa, voivat käyttää vierittämiseen kourua. Kourua käyttää avustaja pelaajan ohjeiden mukaisesti.
Boccian suosio vaihtelee kuitenkin paikallisesti. Innokkaimmat pelaajat löytyvät Saastamoisen mukaan muun muassa Pohjanmaalta, Tampereen ympäristöstä sekä Turun seudulta.
– Toki muuallakin pelataan, mutta tietynlaista keskittymää on kuitenkin havaittavissa. Vielä kun saisimme mukaan myös nuoria, Mika Saastamoinen toivoo.
Kommentoi Facebookissa