Brigitte Bardot on kuollut – ranskalainen näyttelijä rikkoi aikansa myyttejä

Brigitte Bardot säilyi kuuluisuutena, vaikka lopetti näyttelemisen jo vuonna 1973. (Kuva AOP)

Näyttelijänuransa jälkeen Bardot keskittyi eläinsuojeluun ja herätti kohua poliittisilla mielipiteillään.

NÄYTTELIJÄ Ranskalainen näyttelijä ja laulaja Brigitte Bardot on kuollut. Bardot menehtyi 91-vuotiaana kotonaan Ranskassa. Tapahtuneesta ilmoitti hänen eläinsuojelusäätiönsä edustaja.

Bardot oli 1950- ja 1960-luvulla elokuvamaailman ikoni, joka rikkoi aikansa naisihanteita rohkeilla rooleillaan. Mainetta avitti hänen aviomiehensä elokuvaohjaaja Roger Vadim, jonka kanssa Bardot meni naimisiin 18-vuotiaana. Vuonna 1956 julkaistu elokuva Ja jumala loi… naisen nosti Bardotin kansainväliseksi tähdeksi ja seksisymboliksi.

Brigitte Bardot levytti myös kappaleita muun muassa Serge Gainsbourgin kanssa. Bardotin 1960-luvulla tekemät elokuvaroolit saivat myös kriitikoiden tunnustusta, mutta hän ilmoitti vain 39-vuotiaana vuonna 1973 lopettavansa näyttelemisen ja keskittyvänsä eläinten suojelemiseen.

Bardot oli neljä kertaa avioliitossa, hänellä on yksi lapsi, poika Nicolas yhdessä toisen aviomiehensä Jacques Charrierin kanssa.

Brigitte Bardot esitti myös kohua herättäneitä poliittisia kannanottoja muun muassa islamisaatiota vastaan ja sai useita sakkotuomioita rasismin levittämisestä. Viimeinen aviomies Bernard d´Ormale oli Kansallisen rintaman entisen johtajan Jean-Marie Le Penin neuvonantaja.

Lue myös: Pate Mustajärven ensi vuodesta oli määrä tulla juhlavuosi – ”Aika loppui kesken”

Kommentoi Facebookissa