Charles Leclerc jälleen nopein – suomalaiset tarjosivat pettymyksiä

Charles Leclercin ensimmäinen kausi Ferrarilla on sujunut lupaavasti.

Charles Leclercin ensimmäinen kausi Ferrarilla on sujunut lupaavasti. (Kuva AOP)

Charles Leclerc oli nopein Singaporen F1-kisan aika-ajoissa saavuttaen kolmannen perättäisen paalupaikkansa.

FORMULA 1 Ferrarin nuori monacolaiskuljettaja Charles Leclerc osoitti myös Singaporessakin, miksi Ferrari teki järkevän ratkaisun otettuaan hänet Kimi Räikkösen tilalle. Leclerc ajoi kolmannen perättäisen paalupaikkansa.

Edelliset kisat Spassa ja Monzassa voittanut Leclerc oli Singaporen paalustaan hieman yllättynyt, koska oli vähällä ajaa kierroksellaan seinään.

– Olen äärimmäisen onnellinen. Oli hyvä kierros, mutta muutamissa tilanteissa menetin melkein autoni hallinnan. Eilen ei ollut minun päiväni, mutta tämä tuntuu todella upealta, Leclerc iloitsi F1:n tv-haastattelussa.

Leclerc painotti yllättyneensä tuloksesta.

– Jos katsotaan kierrostani, niin muutaman kerran ajattelin menettäneeni auton hallinnan ja paalupaikan. Ja nyt olen paalulla.

Ferrari-talli sai tietenkin ansaitsemansa kehut.

– Täytyy kiittää tiimiä. Tiimi on tehnyt fantastista työtä tuotuaan tänne tarvitsemamme paketin, Leclerc sanoi.

Formula ykkösten pistejohtaja Lewis Hamilton jäi aika-ajoissa toiseksi. Hamiltonille Leclercin paalupaikka oli yllätys.

– En tiedä, mistä Ferrari löysi tänään vauhtinsa. Tämä ei potentiaalisesti ollut heidän parhaita ratojaan, mutta Charles ajoi hienon kierroksen, Hamilton sanoi F1:n tv-haastattelussa.

Hamiltonin Mercedes-autossa kaikki oli kunnossa. Omaan suoritukseensa hän oli ihan tyytyväinen.

– Tarvitsin jotain erityistä ja annoin kaikkeni. Sain autostani kaiken irti, Hamilton selvitti.
Sunnuntaina Hamilton uskoo pystyvänsä haastamaan Ferrarit.

– Huomenna pitää olla aggressiivinen ja toivottavasti voimme päihittää heidät.

Ferrarin Sebastian Vettel oli tiukasti mukana paalutaistossa. Virhe viimeisellä nopealla kierroksella pudotti hänet kuitenkin kolmanneksi.

– Ehkä viimeinen yritykseni olisi voinut olla parempikin. Tuntui hyvältä, joten ehkä saavutin huipun liian aikaisin. Vähän meni huojumiseksi, joten kierrosta ei ollut aihetta ajaa loppuun, Vettel sanoi F1:n tv-haastattelussa.

Vettel korosti, että sunnuntaina on hyvä mahdollisuus menestyä.

– Viimeinen nopea ei mennyt hyvin, mutta joskus käy näin. Olimme nopeita tänään ja täällä on aina hauskaa kiertää rataa tavalla tai toisella. Odotan innolla huomista.

Mercedes-kuski Valtteri Bottas lukeutui aika-ajojen pettymyksiin jäätyään tuloksissa viidenneksi. C Moren tv-haastattelussa Bottas kertoi, ettei saanut lämmitettyä renkaitaan riittävästi.

– Auto tuntui ihan hyvältä ja oli parempi kuin aikaisemmin. Miksi en saanut kunnon kierrosta kolmannessa osiossa, niin lämmittelykierros ennen nopeaa vetoa ei onnistunut kertaakaan. En saanut renkaita valmiiksi. Sen takia oli hankalaa.

Tallikaveri Lewis Hamilton pyyhälsi Bottaksen ohi lämmittelykierroksen lopussa ennen viimeistä nopeaa kierrosta. Bottas ei odottanut sellaista, koska on sovittu, ettei ohitusta saisi tehdä niin myöhään.

– Jouduin hidastamaan liikaa. Lämmöt menivät siinä, Bottas paljasti.

Ferrarin vahva iskukyky oli Bottakselle hienoinen yllätys.

– Ehkä he olivat vähän kovempia kuin odotettiin. Heillä on hyvä auto ja minkä sille mahtaa. Meidän pitää petrata itse.

Kimi Räikkönenkään ei menestynyt aika-ajoissa. Kimi oli tuloksissa vasta 14:s.

– Vaikeaa oli, kuten koko viikonlopun. Tänään oli vähän parempi auto, mutta vauhtia puuttuu, Räikkönen sanoi C Moren tv-haastattelussa.

Räikkönen osui toisella aika-ajojaksolla seinäänkin. Hän pystyi sentään jatkamaan ajamista.

– Välillä on hyvää, mutta seuraavassa mutkassa taas jotain hankaluuksia. Vähän luottoa puuttuu, mutta sellaista se on, Räikkönen totesi.

Räikkönen hävisi tallikaverilleen. Alfa Romeon toinen kuski Antonio Giovinazzi oli tuloksissa 12:s. Kimin italialainen päihitti 15 sadasosalla.

Sunnuntain kisaan Giovinazzi starttaa 11. ja Räikkönen 13. ruudusta. Molempien lähtöruutu nousee pykälällä Sergio Perezin viiden lähtöruudun pudotusrangaistuksen ansiosta.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Vapaita F1-tallipaikkoja enää vähän – Kimi Räikkösen tallikaveri vaihtumassa

 

Singaporen F1-kisan aika-ajotulokset

1. Charles Leclerc Ferrari 1.36.217
2. Lewis Hamilton Mercedes 1.36.408
3. Sebastian Vettel Ferrari 1.36.437
4. Max Verstappen Red Bull 1.36.813
5. Valtteri Bottas Mercedes 1.37.146
6. Alexander Albon Red Bull 1.37.411
7. Carlos Sainz McLaren 1.37.818
8. Daniel Ricciardo Renault 1.38.095
9. Nico Hülkenberg Renault 1.38.264
10. Lando Norris McLaren 1.38.329
11. Sergio Perez Racing Point 1.38.620
12. Antonio Giovinazzi Alfa Romeo 1.38.697
13. Pierre Gasly Toro Rosso 1.38.699
14. Kimi Räikkönen Alfa Romeo 1.38.858
15. Kevin Magnussen Haas 1.39.650
16. Daniil Kvyat Toro Rosso 1.39.957
17. Lance Stroll Racing Point 1.39.979
18. Romain Grosjean Haas 1.40.277
19. George Russell Williams 1.40.867
20. Robert Kubica Williams 1.41.186

Kommentoi Facebookissa