Dohassa aloitettiin usealla suomalaispettymyksellä – Ella Junnila alisuoriutujien ykkönen!

Dohan Khalifa-stadion isännöi yleisurheilun MM-kisoja 27.9.-6.10.

Dohan Khalifa-stadion isännöi yleisurheilun MM-kisoja 27.9.-6.10. (Kuva AOP)

Kuusi suomalaista karsiutui Dohassa perjantaina. Ella Junnila jäi Suomen ennätyksestään 15 senttiä.

YLEISURHEILU MM-yleisurheilu käynnistyi Qatarin Dohassa perjantai-iltana karsintakilpailuilla. Kuudesta tositoimissa olleesta suomalaisurheilijasta yksikään ei päässyt jatkoon.

Suurin suomalaispettymys oli ehdottomasti korkeushyppääjä Ella Junnila. Tällä kaudella Suomen ennätyksen 195 ylittänyt Junnila ylitti karsinnassa vain 180. Finaaliin pääsi ylityksellä 192:sta.

Junnilan mukaan rata oli hänelle vain liian nopea. Edellisestä tosikoitoksesta oli vierähtänyt monta viikkoa ja tuntumaa puuttui.

Silti Junnilan suoritus oli melkoinen rimanalitus. Kyseessä olivat kuitenkin maailmanmestaruuskilpailut, kauden tärkein koitos.

Vähintään yhtä pahasti epäonnistui 3000 metrin esteiden alkuerissä Camilla Richardsson. Hän jäi ennätyksestään parikymmentä sekuntia juostuaan ajan 9.53,06. Sijoitus oli 38:s.

Richardssonin rytmi meni sekaisin hänen törmättyään radalle väärään paikkaan asetettuun esteeseen. Esteen jalka oli Richardssonin tiellä. YLE:n haastatteleman Euroopan mestarin Jukka Keskisalon mukaan törmäys esteeseen ei kuitenkaan olennaisesti vaikuttanut suoritukseen.

Wilma Murto ylitti seipään karsinnassa 435. Seuraava korkeus 450 oli liikaa ja Murton karsiutui finaalista.

Murrolla on takanaan vaikea kausi. Hän on kärsinyt tekniikkaongelmista. Kauden tasoon nähden tulos oli odotettu.

Sara Kuivisto juoksi 800 metrin alkuerissä ajan 2.03,15. Hän jäi jatkopaikasta kaksi kymmenystä. Loppusuoralla Kuivisto valitsi väärän juoksulinjan ja kanssakilpailija oli tiellä.

Simo Lipsanen hyppäsi kolmiloikassa 16,47 ja oli tuloksissa 24:s. Finaalipaikasta Lipsanen jäi 40 senttiä.

Lipsasen kehitys on tällä kaudella sakannut paikallaan. Jokin mättää suurella lupauksella ja harjoitteluun kaivattaisiin varmasti muutoksia.

Parhaiten suomalaisista suoriutui perjantain karsintakilpailuissa moukarinheittäjä Krista Tervo. Hän heitti 68,65, jolla oli tuloksissa 21:s. Finaalipaikkaan olisi vaadittu tulos 71,35.

Kesäkuussa Tervo heitti Suomen ennätyksen 70,18. Finaalipaikka ei ollut realismia ja karsinnan tulos oli aika lailla samaa tasoa, jolla Tervo on tällä kaudella enimmäkseen suoriutunut.

Kisoja seurattiin perjantaina noin 10 000 katsojan edessä. Maailmanmestaruuskisoilla yleisömäärä on hävettävän pieni, mutta Qatarissa katsotaan järkeväksi upottaa jättimäisiä rahasummia tapahtumaan, jonka järjestämisen mielekkyyttä Qatarissa arvostellaan maailmalla urakalla. Yleisurheilun kannalta jälki on surullista.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Suomella iso joukkue Dohassa – mitaleita turha toivoa

Kommentoi Facebookissa