”Trump voi tarjota Putinille tien päästä ulos Syyriasta”

Donald Trump ja Barack Obama tapasivat ensimmäisen kerran keskustellessaan Valkoisessa talossa vallan vaihdon järjestelyistä. (Kuva AOP)

Presidentti Sauli Niinistö sanoo Suomen ja USA:n suhteiden olevan läheisempiä kuin koskaan.

BRYSSEL Tasavallan presidentti Sauli Niinistö teki kaksipäiväisen vierailun Brysseliin. Niinistö tapasi Belgiassa muun muassa Euroopan parlamentin puhemies Martin Schulzin, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tuskin sekä Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin.

Yhdysvaltain presidentinvaalien tulos eli Donald Trumpin voitto loi pohjan sille, mistä tapaamisissa keskusteltiin. Presidentti muistutti, ettei Trumpin ajatus ole uusi siitä, että Euroopan on kannettava enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan.

– Se on sävel, jota Yhdysvalloista on kuultu jo vuosia. Luulen, että EU:n Nato-maiden on aika avoimesti myönnettävä, että aika paljon eletään Yhdysvaltojen varassa sotilaallisen turvallisuuden suhteen.

Niinistö toteaa maiden eräällä lailla tuudittautuneen siihen, että puolustuksen hoitaa Nato ja Nato on pääosin tietysti Yhdysvallat. Mielipidetiedustelussa halukkuutensa puolustaa omaa maataan ilmaisee jopa 80 prosenttia suomalaisista, kun joissain EU-maissa luku on vain 20 prosenttia.

– Ero Suomeen on selvästi näkyvä. Me olemme ylläpitäneet kaikki nämä vuodet asevelvollisuutta, presidentti Niinistö totesi.

Niinistön mukaan unionin olisi tehtävä itsestään suositumpi vastaamalla ihmisten turvallisuusvajeeseen. Yhtenä konkreettisena keinona on Donald Tuskin ajatus EU:n yhteisestä terrorismin vastaisesta poliisista.

– Läntisessä EU:ssa turvallisuusvajetta tunnetaan muuttoliikkeen ja terrorismin takia, itäisellä puolella kuvaan tulee Venäjä, Niinistö pohti.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja esitti Sauli Niinistölle EU:lle yhteisiä terrorismin vastaisia poliiseja. (Kuva TPK Mario Salerno)
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk esitti Sauli Niinistölle EU:n yhteisiä terrorismin vastaisia poliiseja. (Kuva TPK Mario Salerno)

Suomi ja Nato tiivistävät yhteistyötä

Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin kanssa keskustelunaiheena oli erityisesti Itämeren alueen turvallisuus. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Suomen presidentti vieraili Naton päämajassa Brysselissä.

– Suomi on Naton läheinen kumppani. Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, miten olemme tähän mennessä edenneet ja olemme valmiita jatkamaan ja syventämään yhteistyötä Naton kanssa, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi.

Pääsihteeri Stoltenberg sanoi Suomen olevan yksi Naton läheisimmistä kumppaneista.

– Tiivistämme nyt yhteistyötämme muun muassa tiedonvaihdossa hybridisodankäynnistä, harjoitusten koordinoinnissa sekä yhteisen tilannetiedon kehittämisessä, pääsihteeri Stoltenberg luetteli.

Jens Stoltenberg kertoi olevansa tyytyväinen Suomen tavoitteeseen lisätä Itämeren alueen lentoturvallisuutta. Presidentti Niinistö kiinnitti huomiota siihen, että jännite Itämerellä on viime kuukausina kiristynyt kiristymistään. Sekä Niinistö että Stoltenberg korostivat dialogin merkitystä Venäjä-suhteissa.

Presidentti Niinistö ja Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg totesivat Suomen ja Naton olevan läheisiä kumppaneita. (Kuva Nato)
Presidentti Niinistö ja Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg totesivat Suomen ja Naton olevan läheisiä kumppaneita. (Kuva Nato)

Trump ja Putin, tasavertaiset?

Lehdistötilaisuudessa nousivat myös esiin Donald Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi sekä vaalituloksen vaikutus turvallisuuteen ja Nato-yhteistyöhön.

– Nato ja Nato-jäsenyys eivät ole riippuvaisia yhdestä ihmisestä, vaikka kyseinen ihminen olisikin Yhdysvaltain presidentti, presidentti Niinistö totesi.

Onnitellessaan Donald Trumpia vaalivoitosta Niinistö sanoi, että Suomen ja Yhdysvaltain suhteet ovat ehkä läheisemmät kuin koskaan. On kuitenkin muistettava, että maiden väliset suhteet ovat lähentyneet Niinistön ja Barack Obaman presidenttikausien aikana.

Presidentti Niinistö arveli, että Trumpin valinta voisi jopa tarjota Venäjälle kunniallisen tavan vetäytyä Syyrian sodasta.

– Saattaa olla, että Trump tarjoaa Putinille tien päästä ulos Syyriasta istumalla samaan pöytään, tasavertaisena, Niinistö pohdiskeli ja huomautti Vladimir Putinin käyttäneen kyseistä termiä onnitellessaan Donald Trumpia.

Presidentti sanoi yksityisesti pohtineensa, että Venäjä tuskin lähtee Syyriasta, ellei tilanne maassa ole Putinille mieluinen. Vaarana on, että Venäjä voisi pyrkiä vahvistamaan asemaansa Syyriassa ennen sitä.

– Vaara sen vuoksi, että se on sitten verenvuodatusta.

Kommentoi Facebookissa