Eduskunta jää istuntotauolle – seuraava täysistunto pidetään syyskuussa

Eduskunta on siirtynyt kesätauolle, joka kestää syksyyn asti.

Eduskunta on siirtynyt kesätauolle, joka kestää syksyyn asti. (Kuva Hanne Salonen/ Eduskunta)

Kevätkauden viimeisessä täysistunnossa eduskunta hyväksyi vuoden 2019 toisen lisätalousarvion.

EDUSKUNTA Eduskunta kokoontui perjantaina kevätkauden viimeiseen täysistuntoon. Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ensimmäinen kyselytunti edellisenä päivänä oli käynnistynyt perussuomalaisten edustajan Ville Tavion kysymyksellä hallituksen suhtautumisesta Syyrian al-Holin leirillä olevista Suomen kansalaisista.

Oppositio peräänkuulutti hallitukselta selkeää linjausta siitä, mitä leirillä oleskelevien naisten ja lasten palaamisoikeudesta sekä mahdollisesta rikosoikeudellisesta vastuusta päätetään. Pääministeri Rinteen mukaan tilanteessa on otettava huomioon kansalliset ja kansainväliset sitoumukset. Lähtökohta on, että ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti. Kantaa ottivat myös ulkoministeri Pekka Haavisto sekä sisäministeri Maria Ohisalo.

Oppositio vaati hallitukselta myös perusteluita hallitusohjelman työllisyys- ja taloustavoitteiden uskottavuudesta, pienten eläkkeiden tason nostosta sekä hoitajien määrän lisäämisestä.

Kyseessä oli myös kevätkauden viimeinen kyselytunti. Kyselytunnin jälkeen täysistunnossa jatkettiin vuoden 2019 toisen lisätalousarvion käsittelyä. Kevätkauden viimeisessä täysistunnossa eduskunta hyväksyi vuoden lisätalousarvion valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaisena.

Syksyn ensimmäinen täysistunto pidetään keskiviikkona 4.9. klo 14.

Lue myös: Rinteen hallitus kompensoi EU-kokousten lentoliikenteen päästöjä – hyvityksiin käytetään puoli miljoonaa euroa

Kommentoi Facebookissa