JÄÄKIEKKO Eeli Tolvasen huikea vuosi sekä Leijonajoukkueessa että Jokereiden paidassa sai päätöksensä viime lauantaina, kun helsinkiläisten taival KHL:n pudotuspeleissä katkesi Moskovan TsSKA:ta vastaan.
Nuori hyökkääjä kertoo olevansa kiitollinen saamastaan mahdollisuudesta. Tolvanen teki KHL:n runkosarjassa 49 pelissä 19+17=36 pistettä, joilla hän rikkoi alle 19-vuotiaiden pelaajien ennätykset niin maaleissa, syötöissä kuin pisteissä.
Hänet valittiin kahdesti kuukauden parhaaksi tulokkaaksi ja Tolvanen pelasi myös sarjan tähdistöottelussa. Pudotuspeleissä Eeli Tolvanen teki 11 ottelussa 6+1=7 pistettä.
– Homma lähti heti alusta asti rullaamaan hyvin. Saimme joukkueena ja itsekin pelin kulkemaan. Oli aika helppo hypätä mukaan ja tämä on ollut paras joukkue, jossa olen koskaan ollut mukana. Joukkuehenki, se miten kaikki tulivat toimeen toistensa kanssa ja kuinka läheisiksi tulimme toistemme kanssa vuoden aikana oli kyllä ihan huikeaa, Tolvanen kommentoi.
Tolvasen ja Jokereiden välinen sopimus on nyt loppukauden osalta purettu ja pelaaja on vapaa siirtymään uusiin haasteisiin. Ne odottavat Pohjois-Amerikassa, jonne hyökkääjä lentää keskiviikkona.
Vasta 18-vuotias superlupaus on vahvistanut tehneensä pitkään huhutun tulokassopimuksen Nashville Predatorsin NHL-joukkueen kanssa. Nashville johtaa parhaillaan NHL:n läntistä konferenssia.
Pohjois-Amerikan kiekkokaukalot eivät ole Eeli Tolvaselle tuntemattomia, sillä hän pelasi ennen Jokereita USHL:n juniorisarjassa.
Kommentoi Facebookissa