TERVEYS Valtakunnallinen elinluovutustoiminta vilkastui viime vuonna entisestään. Elimiä saatiin kaikkiaan 132 luovuttajalta – 24 luovuttajaa miljoonaa asukasta kohden – mikä on Pohjoismaissa suhteellisesti eniten. Yhteistyö luovuttajasairaaloiden kanssa on viime vuosina tiivistynyt.
Vuonna 2016 tehtiin yhteensä 399 elinsiirtoa, mikä on Suomen tähänastinen ennätys elinsiirtojen kokonaismäärässä. Elinkohtaisesti siirtoja tehtiin seuraavasti:
- 262 munuaissiirtoa (ennätys)
- 61 maksansiirtoa
- 27 haimansiirtoa (ennätys)
- 30 sydänsiirtoa
- 18 keuhkonsiirtoa
- 1 kehonosasiirto (kasvot).
Vuonna 2016 tehtiin 47,6 munuaissiirtoa ja 4,9 haimansiirtoa miljoonaa asukasta kohden, eli väestön määrään suhteutettuna siirtoja tehtiin eniten Pohjoismaissa. Munuaissiirtoon jonotti vuoden 2017 alkaessa silti yli 400 dialyysihoidon piirissä olevaa potilasta.
– Myönteistä on, että munuaisluovutuksissa elävien luovuttajien määrä on hiljalleen kasvussa. Viime vuodesta alkaen elävän munuaisluovuttajan leikkauksia on myös tehty tähystysleikkauksina, kertoo linjajohtaja Helena Isoniemi HYKS Vatsakeskuksesta.
Sydänsiirtoja tehtiin toiseksi eniten yli 20 vuoteen, yhteensä 30, joista aikuisille 26 ja lapsille 4. Viime vuoden siirtomäärä on Pohjoismaiden toiseksi korkein.
– Lisäksi teimme yhden sydänsiirron virolaiselle potilaalle. Vuodesta 2015 alkaen olemme tehneet kaikkiaan kolme sydänsiirtoa virolaisille potilaille, sikäläisiltä luovuttajilta saaduilla sydänsiirteillä. Yhteistyö on sujunut erittäin hyvin, kertoo osastonylilääkäri Karl Lemström HYKS Sydän- ja keuhkokeskuksesta.
Tällä hetkellä sydänsiirtoa odottaa yli 30 potilasta, ja heistä liki puolella on mekaaninen tukilaite. Keuhkonsiirtoa odottaa 26 potilasta ja yhdistettyä sydämen- ja keuhkonsiirtoa 3 potilasta.
– Jonossa potilaita tulee olla riittävä määrä, jotta kaikki potentiaaliset sydän- ja keuhkonsiirteet saadaan käytettyä, toteaa Lemström.
Sydämen mekaanisen tukihoidon määrä lisääntyi merkittävästi viime vuonna. Sydämen apupumpun siltana sydänsiirtoon tai vaihtoehtona sydänsiirrolle sai kaiken kaikkiaan 20 potilasta viime vuonna, mikä on lähes kolminkertainen määrä aikaisempiin vuosiin verrattuna.
Lisäksi väliaikaista kehonulkoista verenkierron- ja hengityksen tukea, ns. ECMO-hoitoa, käytettiin kaiken kaikkiaan 34 kertaa vaikean sydämen vajaatoiminnan hoitona ja 8 kertaa keuhkojen vajaatoiminnan hoitona. Se on kaikkien aikojen ennätys.
Kommentoi Facebookissa