MIELENOSOITUS Itä-Suomen poliisi kertoo, että Lapinlahden Valion tehtaan pääportilla on käynnissä Elokapinan järjestämä mielenosoitus, johon osallistuu noin 30 henkilöä.
Mielenosoituksen johdosta tehtaan pääportin kautta tapahtuva liikenne on estynyt ja se on järjestetty toista reittiä. Poliisi on paikalla turvaamassa yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tilanne on rauhallinen, ja poliisi kertoo sillä olevan hyvä keskusteluyhteys järjestäjän kanssa.
Mielenosoittajat ovat asettuneet tehtaan porttien eteen puisia, noin viiden metrin korkuisia kolmijalkoja käyttäen. Paikalle on tuotu kaksi kolmijalkaa, joista molempien huipulla istuu aktivisti. Toisesta kolmijalasta on ripustettu roikkumaan verinen vasikkataideteos. Lisäksi kolme mielenosoittajaa on lukittautunut toisiinsa metallisia lukitusputkia hyödyntäen.
– Maidontuotannossa lehmät kärsivät ahtaissa sisätiloissa ja epäterveellisissä oloissa. Rehupeltojen raivaamisen takia luontokato jatkuu ja ilmasto kuumenee. Tämän ei pitäisi jatkua enää päivääkään, kapinalliset toteavat Elokapinan tiedotteessa.
Eläinkapina vaatii tehoeläintuotannon lopettamista ja reilua siirtymää kasvipohjaiseen ruoantuotantojärjestelmään. Mielenosoituksen on tarkoitus jatkua lauantaina klo 16 asti.

Kommentoi Facebookissa