Emokarhu joutui pentuineen iltahämärässä kolariin – kuski ja karhut selvisivät säikähdyksellä

Suomen metsissä liikkuu noin 1700 kontiota pentuineen, karhukanta on vahvistunut erityisesti itäisessä Suomessa.

Suomen metsissä on liikkunut noin 1700 kontiota pentuineen, karhukanta on vahvistunut erityisesti itäisessä Suomessa. (Kuva Fotolia)

Jälkien perusteella eläimet pystyvät liikkumaan normaalisti, seuraavaksi edessä ovat talviunet.

KARHUKOLARI Sunnuntai-iltana Kiteellä jäi Repola-Rannantiellä karhuemo pentueineen henkilöauton töytäisemäksi noin kello 20.30 aikaan. Emo ja sen seurassa liikkuneet kolme pentua poistuvat metsään tapahtumapaikalta.

Autoilijan kertoman ja tapahtumapaikan jälkien mukaan emokarhu ja yksi pennuista ovat joutuneet ajoneuvon töytäisemäksi. Sunnuntai-iltana suoritetussa lähialueen tarkastuksessa karhuista ei tehty näköhavaintoja ja SRVA:n jäljestäjät aloittivat karhujen jäljestämisen.

Nyt auton kanssa törmänneiden karhujen etsinnät on lopetettu. Suurriistavirka-apu jäljesti karhuja maanantaina usean kilometrin matkalla ja tehtyjen havaintojen mukaan emokarhu liikkuu edelleen yhdessä kolmen pennun kanssa.

Jälkien perusteella eläimet pystyvät liikkumaan normaalisti ja karhuista ei ole saatu näköhavaintoja. Karhujen vakavasta loukkaantumisesta ei ole saatu merkkejä.

Karhujen jäljestys lopetettiin maanantaina. Riistanhoitoyhdistyksen yhdyshenkilön mukaan karhut voivat edelleen oleskella Kiteellä Rokkalassa Repola-Rannantien ja Tivolinportin välisellä alueella ennen talviunille menemistä.

Karhujen kanssa kolaroinut autoilija ei loukkaantunut, eikä ajoneuvoon tullut vaurioita. Asiasta on kirjattu ilmoitus eläinonnettomuudesta.

Kommentoi Facebookissa