Margaret Atwoodille rauhanpalkinto Frankfurtin kirjamessuilla – 1980-luvulla kirjoitettu dystopiaromaani jälleen ajankohtainen

Margaret Atwood on kirjoittanut yli neljäkymmentä romaania, runokirjaa ja kriittisiä esseekokoelmia.

Margaret Atwood on kirjoittanut yli neljäkymmentä romaania, runokirjaa ja kriittisiä esseekokoelmia. (Kuva Jean Malek)

Kanadalaista Atwoodia kiitellään poliittisesta valppaudesta pinnan alla tapahtuvan kehityksen suhteen.

KIRJAPALKINTO Kirjailija Margaret Atwood vastaanotti arvostetun Saksan kirja-alan rauhanpalkinnon Frankfurtin kirjamessuilla sunnuntaina.

– Maailma on tänään lähempänä 1930-luvun synkkiä aikoja kuin koskaan tätä ennen, huomautti Margaret Atwood puheessaan ja näki nykyisyydessä yhtäläisyyksiä Euroopassa tuolloin esiintyneisiin fasistisiin ja kommunistisiin pyrkimyksiin.

Atwoodin jo vuonna 1985 julkaisema dystopiaromaani The Handmaid´s Tale on ponnahtanut uudelleen luetuimpien kirjojen listoille sen pohjalta tehdyn HBO:n draamasarjan myötä. Kirja tuli suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1986 Matti Kannoston suomentamana nimellä Orjattaresi ja suomalainen kustantaja Tammi otti kirjasta uuden painoksen tänä vuonna.

Romaani kertoo elämästä Gileadin totalitaarisessa yhteiskunnassa, jota hallitsee uskontoon ja armeijaan tukeutuva miesten eliitti. Naisilta otetaan pois oikeus lukea ja käydä töissä ja osa naisista pakotetaan miesten jalkavaimoiksi ja synnytyskoneiksi, koska ympäristökatastrofit ovat romahduttaneet ihmisten hedelmällisyyden.

Yhdysvalloissa presidentti Trumpin valtaannousu on joidenkin kriitikkojen mukaan tuonut kirjan uhkakuvia tapetille ja Handmaid´s Tale -tv-sarjan mukaisesti punaiseen kaapuun ja valkoiseen hilkkaan pukeutuneita naisia on nähty protestoimassa muun muassa antiaborttilakialoitteita.

Yli neljäkymmentä romaania, runokirjaa ja kriittisiä esseekokoelmia kirjoittanut Atwood korostaa, että hämmästyttävän monia merkkejä totalitarismista on havaittavissa Yhdysvaltojen tämän päivän todellisuudessa.

– Eurooppalaiset ovat pitäneet Yhdysvaltoja demokratian, vapauden ja avoimuuden majakkana, eivätkä ole halunneet uskoa, että tällainen kehitys olisi mahdollista. Mutta nyt ajat ovat valitettavasti muuttuneet.

Palkinto on jaettu vuodesta 1950 lähtien ja sen arvo on 25 000 euroa. Saksan kirja-alan rauhanpalkinnon ovat saaneet muun muassa ruotsalainen kirjailija Astrid Lindgren, turkkilainen kirjailija Orhan Pamuk, amerikkalainen kirjailija ja ohjaaja Susan Sontag sekä perulainen kirjailija ja poliitikko Mario Vargas Llosa.

  • Lähde Reuters
Margaret Atwood: Orjattaresi
Margaret Atwood: Orjattaresi (Tammi)

Kommentoi Facebookissa