SÄHKÖVERKOT Vuodenvaihteen tykkylumi katkoi sähköt tuhansilta ja aiheutti Itä-Suomen sähköverkkoyhtiöille miljoonavahingot.
Energia-alaa edustavan Energiateollisuuden johtajan Kenneth Hännisen mukaan pahiten lumesta kärsivät Loiste Sähköverkko Oy ja PKS Sähkönsiirto Oy.
– Valtaosa keskeytyksistä oli lyhyitä, mutta yli 12 tuntia kestäneistä keskeytyksistä maksetaan vakiokorvauksia lähes 24 000 asiakkaalle yhteensä 4 miljoona euroa. Sähköverkon korjauskustannukset puolestaan nousevat 9 miljoonaan euroon, Kenneth Hänninen sanoo.
Vuodenvaihteen molemmin puolin vaikuttanut poikkeuksellinen lumitilanne ja tykky haittasivat sähkönjakelua erityisesti Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa. PKS Sähkönsiirron alueella sähköttömiä asiakkaita oli pahimmillaan 16 000 ja Loiste Sähköverkon alueella 6 600.
– Vikoja korjattiin parin viikon ajan satojen asentajien voimin. Käytössä oli useita helikoptereita, metsä- ja muita työkoneita. Työvoimaa saatiin ympäri Suomea ja yhteistyö osapuolten kesken toimi hyvin. Julkisuudessa korostui viranomaisten rooli. Yhteistyö viranomaisten ja verkkoyhtiöiden välillä sujui erittäin hyvin, Hänninen toteaa.
Kainuussa energiayhtiöt ja alueen kunnat ovatkin tiivistäneet yhteistyötä mahdollisiin uusiin jakeluhäiriöihin valmistautumisessa. Poikkeuksellisesta lumitilanteesta huolimatta sähkönjakelun häiriöt jäivät vuodenvaihteessa Energiateollisuuden tietojen mukaan aiempaa vähäisemmiksi.
– Taustalla on verkkoyhtiöiden määrätietoinen työ sähkönjakelun toimitusvarmuuden parantamiseksi. Ilmajohtoja on korvattu maakaapelein ja johtoja on siirretty metsistä tienvarsille, johtaja Kenneth Hänninen muistuttaa.
Myös metsässä olevien johtojen säävarmuutta on parannettu vierimetsiä hoitamalla. Tämä on tehty yhteistyössä metsänomistajien kanssa. Energiayhtiöiden tavoitteena on parantaa edelleen verkkojen toimitusvarmuutta. Ensi vuosikymmenen loppuun mennessä verkon uusimiseen käytetään Suomessa noin 8,6 miljardia euroa.
Kommentoi Facebookissa