AUTOT Ruotsalaisten kansallisylpeys Volvo joutui muutama vuosi sitten kiinalaisen Geelyn nielaisemaksi. Kiinalaisomistus on tehnyt Volvolle todella hyvää, ja ruotsalaisbrändi on noussut melkoiseen nousukiitoon uusien malliensa avulla. Vaikka isäntä on majaillut Kiinassa, Volvojen tuotekehitys ja valmistus on silti hoidettu pääosin entiseen malliin merkin syntysijoilla Göteborgissa ja muissa Euroopan tehtaissa.
Ruotsin Volvon väki oli luonnollisesti huolestunut valmistuksen siirtymisestä Kiinaan Geelyn omistuksen myötä, mutta näin ei aluksi käynyt. Kiinalaiset ilmoittivat kuitenkin viime vuonna, että hiljattain lanseeratun S90:n tuotanto tapahtuu jatkossa Kiinassa, koska ison sedanin päämarkkinatkin ovat siellä. Malliston huippua edustavan S90 Excellencen valmistus aloitettiin Kaukoidässä jo viime marraskuussa, ja hyvin pian kaikki S90:t tehdään Daqingissa sijaitsevassa tehtaassa.
Ne tuodaan sieltä kaikkialle maailmaan, ja Eurooppaan päätyvät autot rahdataan junalla Belgian Zeebruggeen. Daqingin ja Zeebruggen välinen juna kulkee aluksi kerran viikossa, mutta tahti tihenee todennäköisesti kasvavien tuotantovolyymien myötä. Ensimmäiset Kiinassa kootut S90:t saapuvat näinä päivinä vanhalle mantereelle, ja ajankohta osuu yksiin Kiinan pääministerin Belgian-vierailun kanssa.
Kiinasta Eurooppaan tuotavat S90:t ovat ensimmäiset autot, jotka kuljetetaan vanhalle mantereelle junalla Kiinan uuden ”One Belt, One Road” -hankkeen puitteissa. Volvo kertoo ylpeänä, että hiljattain avattu rautatieyhteys Kiinan ja Euroopan välillä lyhentää kuljetusaikaa kahdella kolmanneksella laivakuljetukseen verrattuna. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että asiakkaat saavat autonsa nopeammin tilauksen jälkeen.
Lisäksi logistiikan aiheuttama ympäristökuormitus pienenee, koska tonnia ja kilometriä kohti lasketut hiilidioksidipäästöt vähenevät kolmanneksella merikuljetukseen verrattuna. Volvot tuodaan Belgiaan Kiinan tehtaalta niitä varten suunnitelluissa konteissa, joihin mahtuu noin 225 autoa.
S90 ja pitkäakselivälinen versio S90L ovat Volvon toinen malli, jota tuodaan Kiinasta maailman eri markkinoille. Ensimmäisenä tämän kunnian sai S60L, jota myydään USA:ssa S60 Inscriptionin nimellä. Auton akseliväli on tavallista S60:tä pidempi, mikä tuo takapenkkiläisille 8,6 senttiä tavallista muhkeammat jalkatilat. Ruotsalaisbrändi on jo vahvistanut, että seuraavankin sukupolven 60-mallit tehdään Chengdussa, joka sijaitsee Sichuanin maakunnassa Länsi-Kiinassa. Lisäksi tulevan 40-sarjan autot valmistetaan mahdollisesti Kiinan Luqiaoon parhaillaan rakennettavassa tehtaassa.
Volvon tulevaisuus näyttää siis siltä, että ruotsalaisten autonvalmistajien kannattaa jo alkaa harkita muita töitä lähitulevaisuudessa. Toki merkin farmareita ja katumaastureita tehdään vielä Euroopassakin, mutta kukaan ei tiedä kuinka kauan.
Kommentoi Facebookissa