JÄÄKIEKKO NHL järjestää ensi helmikuussa Bostonissa ja Montrealissa 4 Nations Face-Off -jääkiekkoturnauksen, johon Kanada, Yhdysvallat, Ruotsi ja Suomi osallistuvat parhailla joukkueillaan. Kyse on ensimmäisestä parhaiden NHL-pelaajien turnauksesta yhdeksään vuoteen.
Jokaisen maan oli nimettävä kuusi pelaajaa jo 28. kesäkuuta. Suomen joukkueeseen nimettiin hyökkääjät Sebastian Aho, Aleksander Barkov ja Mikko Rantanen, puolustajat Miro Heiskanen ja Esa Lindell sekä maalivahti Juuse Saros.
Kaikki kuusi suomalaispelaajaa odottavat innolla ensi helmikuuta, jolloin heille tarjoutuu uransa ensimmäinen mahdollisuus edustaa Suomea NHL-pelaajista kootussa maajoukkueessa.
– Olen todella onnellinen ja innoissaan, että minut on valittu 4 Nations -turnaukseen. Pääsen pitkästä aikaa edustamaan Suomen maajoukkuetta ja pukemaan Leijona-paidan päälle. Meille on varmasti tosi hyvä joukkue tulossa ja lähdetään hakemaan parasta mahdollista menestystä, Sebastian Aho tiivistää pelaajien tunnot ensi talven turnauksesta.
– Vihdoin päästään pelaamaan muiden maiden parhaita pelaajia vastaan Suomen parhaalla joukkueella. Tulee huikea turnaus, Mikko Rantanen ennakoi.
Joukkueita täydennetään marras-joulukuun taitteessa. Silloin nimetään muut turnaukseen osallistuvat pelaajat ja joukkueiden jäsenet.
Suomen päävalmentajana toimii Antti Pennanen. Hänen apuvalmentajinaan 4 Nations Face-Off -turnauksessa toimivat Mikko Manner ja Florida Panthersin valmentaja Tuomo Ruutu.
A-maajoukkueen valmennustiimiin Mannerin tavoin ensi kaudeksi nimetty Jussi Tapola, joka toimii SC Bernin päävalmentajana, ei matkusta Pohjois-Amerikkaan Sveitsin Liigan ollessa käynnissä turnauksen aikana.
GM Jere Lehtinen saa helmikuun turnaukseen rinnalleen kaksi vahvistusta. Assistant GM:n rooleissa nähdään Jarmo Kekäläinen ja Mikko Koivu.
Ruotsi nimesi turnaukseen ensimmäisiksi pelaajiksi Victor Hedmanin, Erik Karlssonin, William Nylanderin, Filip Forsbergin, Gustav Forslingin sekä Mika Zibanejadin. Puolustajat Hedman ja Karlsson nähtiin tositoimissa MM-kisoissa Tshekissä toukokuussa.
Yhdysvaltojen joukkueeseen nimettiin odotetusti Auston Matthews ja Quinn Hughes. Heidän lisäkseen joukkueeseen valittiin Matthew Tkachuk, Jack Eichel, Charlie McAvoy ja Adam Fox.
Kanada nimesi odotetusti supertähtiä. Valituiksi tulivat Nathan MacKinnon, Sidney Crosby, Connor McDavid, Cale Makar, Brad Marchand ja Brayden Point.
4 Nations Face-Offin joukkuemäärä on herättänyt keskustelua, kun mukana on vain neljä osallistujaa. NHL:n syytä moinen ei ole, vaan turnaukseen jouduttiin ottamaan vain NHL-pelaajia, koska Euroopan sarjat eivät halunneet lähettää pelaajiaan turnaukseen niiden sarjojen ollessa helmikuussa käynnissä. Tshekki ja Sveitsi eivät olisi saaneet NHL:stä täyttä joukkuetta.
Lue myös: Florida Panthers voitti Stanley Cupin – neljä uutta suomalaismestaria
Kommentoi Facebookissa