TERRORISMI Belgialaiset sotilaat ampuivat eilen illalla Brysselin keskustan päärautatieasemalla miehen, jota epäillään itsemurhapommittajaksi. Mies oli varustautunut räjähdevyöllä.
Syyttäjänviraston edustajan mukaan välikohtauksessa aiheutunut räjähdys oli pieni, mutta poliisi evakuoi aseman lähialueineen. Poliisi ei vahvista silminnäkijöiden kertomuksia siitä, että mies olisi huutanut arabiaksi ennen räjähdystä ”Allahu akbar”.
Itsemurhapommittajaksi epäilty mies kuoli, mutta tapaus ei vaatinut muita uhreja. Viranomaiset kertovat selvittäneensä miehen henkilöllisyyden, mutta eivät vielä julkaise sitä.
Vain päivää aikaisemmin Pariisissa 31-vuotias Adam Djaziri ajoi omalla ajoneuvollaan poliisiautoa päin Champs-Élysées-kadulla. Djaziri kuoli yrittämässään iskussa, hänen käyttämänsä auto oli lastattu kaasupulloilla ja aseilla.
Ranskassa on ihmetelty sitä, että Djazirilla oli voimassa oleva aseenkantolupa ja yhdeksän asetta, vaikka hän oli viranomaisten erityistarkkailussa terrorismikytkösten johdossa. Yksi aseista oli rynnäkkökivääri.
Djazirin jäljiltä löytyi hänen langolleen osoitettu kirje, jossa vannotaan uskollisuutta äärijärjestö Isisille. Terroristijärjestö on kehottanut kannattajiaan tekemään iskuja muslimien paastokuukauden ramadanin aikana. Ramadan päättyy juhannuslauantaina 24.6.2017.
Kommentoi Facebookissa