Etkö saanut kirjeitä tänään? – Posti on lopettanut kirjepostin jakelun tiistaisin

Nykyisen postilain mukaan yleispalveluun kuuluvista lähetyksistä vähintään 95 prosenttia on oltava perillä viimeistään jättöpäivästä lukien toisena arkipäivänä.

Nykyisen postilain mukaan yleispalveluun kuuluvista lähetyksistä vähintään 95 prosenttia on oltava perillä viimeistään jättöpäivästä lukien toisena arkipäivänä. (Kuva Posti)

Tiistaisin jaetaan perusjakelussa osa sanomalehdistä, paketit, pikakirjeet ja laboratoriolähetykset.

POSTI Postin jakelupäiväuudistus on laajentunut kesän aikana eri puolilla Suomea ja nyt koko maa on mukana. Postia jaetaan edelleen 5–7 päivänä viikossa, sovitun kulkunopeuden mukaan. Muutos näkyy kuitenkin erityisesti tiistaisin, silloin postia on jaettavana aiempaa vähemmän.

– Postinsaajille muutos näkyy käytännössä vain vähän, sillä tiistai on perinteisestikin päivä, jolloin jaettavaa postia on huomattavasti vähemmän kuin muina päivinä. Sanomalehtien varhaisjakelu ja pakettien jakelu tehdään kuten aikaisemminkin, niihin ei tule muutoksia, kertoo postipalveluista vastaava johtaja Turkka Kuusisto Postista.

Sen sijaan kirjeiden jakelu tiistaisin on loppunut. Jakelupäiväuudistuksen tavoitteena on hillitä yksikkökustannusten nousua.

– Asiakkaamme ovat vaatineet meiltä toimenpiteitä jakelukustannusten hillitsemiseksi. Erityisesti suurille lähettäjäasiakkaille jakelukustannukset ovat tärkeä asia, Turkka Kuusisto toteaa.

Tiistaisin jaetaan perusjakelussa nykyiseen tapaan osa sanomalehdistä, paketit, pikakirjeet ja laboratoriolähetykset. Sanomalehtien varhaisjakelussa ei tapahdu muutoksia. Kuitattavat kirjeet ja paketit ovat noudettavissa posteista. Yrityspostinumeroa käyttävät asiakkaat saavat lähetyksensä myös tiistaisin.

Kaavio Postin jakelumuutoksen vaikutuksista eri päiville.
Kaavio Postin jakelumuutoksen vaikutuksista eri päiville. (Kuva Posti)

Maanantaina postitetut yleispalvelukirjeet jaetaan pääsääntöisesti keskiviikkona. Kirjeiden ja pakettien keräily tapahtuu tiistaisin normaalisti.

Nyt tehtävä muutos toteutetaan puuttumatta jakelupäivien määrään. Kesällä 2017 voimaan tuleva postilaki mahdollistaa kolmepäiväisen jakelun taajama-alueella. Tätä mahdollisuutta Posti ei ota vielä käyttöön.

– Sääntelyn keventäminen on tulevaisuutta ajatellen välttämätöntä digitalisaation kiihtyessä ja asiakkaiden tarpeiden muuttuessa. Sääntelyä keventämällä Posti voi selviytyä yleispalvelun velvoitteista ilman, että yleispalvelua tarvitsisi rahoittaa veroilla, Turkka Kuusisto muistuttaa.

Nykyisen postilain mukaan yleispalveluun kuuluvista lähetyksistä vähintään 95 prosenttia on oltava perillä viimeistään jättöpäivästä lukien toisena arkipäivänä. Lainmuutoksen jälkeen lähetyksistä vähintään 50 prosenttia on oltava perillä viimeistään neljäntenä arkipäivänä. Postilain jakeluvelvoitteet koskevat ainoastaan yleispalvelua eli postimerkillä varustettuja kirjeitä ja kortteja.

Postilain mukaan kirjejakelu on vapautettu kilpailuille ja muut jakeluyhtiöt voivat vapaasti jakaa postia missä ja milloin tahansa ilman jakelupäivävelvoitetta.

Kommentoi Facebookissa