Euroopan lääkevirastoa ei saatu Helsinkiin – arpa ratkaisi lopulta sijoittamisen Amsterdamiin

Euroopan lääkeviraston työntekijät käyskentelevät tulevaisuudessa Amsterdamin kanaaleita reunustavilla kaduilla.

Euroopan lääkeviraston työntekijät käyskentelevät tulevaisuudessa Amsterdamin kanaaleita reunustavilla kaduilla. (Kuva Fotolia)

Suomi on kuitenkin tyytyväinen kampanjaansa Euroopan lääkeviraston uudelleen sijoittamisesta.

LÄÄKEVIRASTO Euroopan unionin neuvosto teki eilen päätöksen Euroopan lääkeviraston EMA:n sijoittamisesta Amsterdamiin. Lontoossa sijaitseva Euroopan lääkevirasto on sijoitettava uudelleen Britannian EU-eron vuoksi.

Kaikkiaan 19 kaupunkia Euroopan unionin alueelta tavoitteli lääkevirastoa ja yksi näistä oli Helsinki. Amsterdam voitti lopulta tasapisteisiin päätyneen Milanon arvalla, Helsinki putosi jo ensimmäisellä äänestyskierroksella.

– Vaikka Euroopan lääkevirasto ei muutakaan Helsinkiin, niin osallistumalla kilpailuun vahvistimme Euroopan laajuisia lääkealan toimijoiden verkostojamme. Helsinki for EMA -hankkeella teimme näkyväksi alan suomalaista osaamista, kommentoi sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila.

Terveyteen ja lääkealaan liittyvä osaaminen Suomessa ovat huipputasoa. Terveysteknologia on pitkään ollut johtava korkean teknologian vientialamme, ja sen viennin arvo on viimeisen 20 vuoden aikana viisinkertaistunut. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on EU:n tasolla arvostettu viranomainen ja sillä on oleellinen rooli eurooppalaisessa lääkevalvonnan yhteistyössä, mitä myös on kampanjassa tuotu esille.

– Nyt käydyn kampanjan aikana olemme markkinoineet vahvuuksiamme ja tuoneet niihin liittyviä faktoja esille Euroopassa, kommentoi ministeri Mattila.

Helsinki on kampanjointinsa aikana profiloitunut terveys- ja life science -alan nousevana keskuksena, jossa akateeminen, julkinen ja yksityinen sekotori tekevät tiivistä yhteistyötä. Pelkästään pääkaupunkiseudulla on lähes 30 000 life science -alojen korkeasti koulutettua ammattilaista.

Pääkaupunkiseudun yliopistot ja tutkimuslaitokset muodostavat yhdessä yhden Euroopan parhaiksi arvioiduista lääketieteellisen tutkimuksen keskittymistä.

– Uskomme, että osallistumisemme EMA-kampanjaan tuo lisää ulkomaisia sijoituksia ja osaamista Helsingin seudulle, Helsingin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva sanoo.

Euroopan lääkevirasto vastaa lääkkeiden tieteellisestä arvioinnista, valvonnasta ja turvallisuuden seurannasta Euroopan unionin alueella. Viraston onnistunut siirtyminen Lontoosta Amsterdamiin tulee olemaan kriittistä eurooppalaisen lääketurvallisuuden säilymisen kannalta.

Fimea tulee omalta osaltaan lisäämään osallistumistaan eurooppalaiseen lääkeviranomaisyhteistyöhön ja näin omalla työllään tukemaan ja edesauttamaan viraston siirron onnistumista ja eurooppalaisen lääketurvallisuuden säilymistä.

Myös Euroopan pankkiviranomaisen EBA:n uusi sijainti ratkaistiin, lopulliselle äänestyskierrokselle pääsivät Pariisi ja Dublin. Kaupungit päätyivät tasapisteisiin ja Pariisi voitti arvonnan.

  • Lähde STM

Kommentoi Facebookissa