Ferrarin lippulaiva on nyt entistäkin nopeampi – autolla ei saa kuitenkaan ajaa kadulla

Maranellolaiset toivat julkisuuteen rataspesiaalin evoluutioversion, joka on nimetty FXX-K Evoksi.

Maranellolaiset toivat julkisuuteen rataspesiaalin evoluutioversion, joka on nimetty FXX-K Evoksi. (Kuva Ferrari)

XX-mallit on tarkoitettu pelkästään radalle, vaikka ne onkin kehitetty katuautojen pohjalta.

AUTOT Ferrarilla on vannoutuneiden fanien lisäksi myös hyvin uskollinen asiakaskunta. Rajoitettuna eränä valmistettuja erikoismalleja on tarjottu vain kaikkein parhaille asiakkaille, joiden talleista löytyy jo muita Maranellon orin merkkipaaluja Ferrarin 70-vuotisen historian varrelta. Esimerkiksi LaFerrari-hyperautoa myytiin tällä tavalla, mutta jo valmiiksi eksklusiivisen auton pohjalta luotiin vieläkin harvinaisemmaksi jäänyt spesiaaliversio.

Se nimettiin FXX-K:si jo aiemmin lanseerattujen FXX:n ja 599XX:n tyyliin. XX-mallit on tarkoitettu pelkästään radalle, vaikka ne onkin kehitetty katuautojen pohjalta. Maranellon parhaimmat ja maksukykyisimmät asiakkaat ovat päässeet kisaamaan niillä toisiaan vastaan, ja samalla autot ovat toimineet myös uusimman tekniikan testialustana. Toki osa XX-autoista on jäänyt vain pölyttymään keräilijöiden talleihin odottelemaan vieläkin kovempaa arvonnousua.

Etupään muutoksiin on haettu mallia Ferrarin GT-luokan kilpureista, joille FXX-K Evo antaisi hyvän vastuksen radalla.
Etupään muutoksiin on haettu mallia Ferrarin GT-luokan kilpureista, joille FXX-K Evo antaisi hyvän vastuksen radalla. (Kuva Ferrari)

LaFerrarin pohjalta luotu FXX-K esiteltiin kolmisen vuotta sitten, mutta Ferrari on kehittänyt autoa sen jälkeenkin. Maranellolaiset toivat nyt julkisuuteen rataspesiaalin evoluutioversion, joka on nimetty loogisesti FXX-K Evoksi. Evo-paketti kohentaa aerodynamiikkaa, ja lisäksi auton painoa on saatu pudotettua jonkin verran. Tarkkaa lukemaa ei ole vielä kerrottu, mutta vaa’an pitäisi joka tapauksessa näyttää vähemmän kuin ”tavalliselle” FXX-K:lle punnitut 1 165 kiloa.

Aerodynamiikka on puolestaan parantunut niin paljon, että Evo synnyttää 830 kilon downforcen huippunopeudella ajettaessa. Tämä on 23 prosenttia enemmän kuin perus-FXX-K:ssa, ja LaFerrariin verrattuna lukema on kasvanut 75 prosentilla. Tasan kahtasataa ajettaessa maaefektiä muodostuu 640 kilon verran, mikä on lähellä GT3-luokan ratakilpureille mitattuja lukemia. Lähes kolmasosa lisääntyneestä downforcesta syntyy auton pohjasta löytyvien pyörregeneraattorien avulla, ja korimuotoiluakin on viilattu aerodynamiikan ehdoilla.

Niinpä sekä etu- että takapuskuri on laitettu uusiksi ilmavirtauksia optimoidessa. Etupyörien edessä oleva lisäilmanottoaukko kasvattaa kuulemma downforcea 10 prosentilla, ja etujarrujen ilmanottokin on mietitty uudestaan. Etupään muutoksiin on haettu mallia Ferrarin GT-luokan kilpureista, joille FXX-K Evo antaisi varmasti hyvän vastuksen radalla. Takana on puolestaan uusi kiinteä siipi, joka toimii yhdessä aktiivisen takaspoilerin kanssa. Spoileri on periaatteessa ennallaan, mutta sen softaa on muokattu uuden takasiiven ehdoilla.

Sekä etu- että takapuskuri on laitettu uusiksi ilmavirtauksia optimoidessa.
Sekä etu- että takapuskuri on laitettu uusiksi ilmavirtauksia optimoidessa. (Kuva Ferrari)

Autosta löytyy myös F1-henkinen keskisiipi, ja takakulmiinkin on tuotu uudet ilmanohjaimet. Sisätiloissa on puolestaan päivitetty ratti ja hieman entistä suurempi näyttö, jolta voi katsella uuden telemetriajärjestelmän tietoja. Lisäksi jousitusta on muokattu kasvaneen downforcen mukaisesti.

FXX-K Evon pystyy hankkimaan kahdella tavalla. ”Tavallisen” FXX-K:n omistajat voivat hankkia autoonsa Evo-paketin, ja lisäksi uusia Evoja valmistetaan hyvin pieni erä. Tarkasta lukumäärästä ei ole vielä tietoa, mutta kyseessä on varmasti harvinaisin Ferrarin nykymalli. Evo edustaa lippulaivatasoa myös hinnaltaan, joka lienee päätähuimaavaa tasoa. Maranellon parhaat asiakkaat saavat kuitenkin sijoituksellaan ainutlaatuisen ratalelun, jos vain raaskivat ajaa sillä.

Kommentoi Facebookissa