FORMULA 1 Formula ykkösten kauden on määrä alkaa 5. heinäkuuta Itävallan Spielbergissä sijaitsevalla Red Bull Ringin radalla. Samalla radalla on määrä ajaa myös toinen osakilpailu viikkoa myöhemmin.
Kisojen järjestäminen riippuu toki Itävallan viranomaisten päätöksistä. Yleisöä paikan päälle ei tulla päästämään. Kauden olisi määrä jatkua jopa joulua edeltävälle viikolle saakka.
– Olemme työskennelleet väsymättä Australian jälkeen ja tehneet aktiivista yhteistyötä järjestäjien kanssa, jotta saisimme kasaan vuoden 2020 kisakalenterin, Formula ykkösten kaupalliset oikeudet omistavan Liberty Median F1-johtaja Chase Carey kommentoi BBC:n haastattelussa.
Koronapandemian takia kauden kymmenen ensimmäistä kilpailua on jo siirretty tai peruttu kokonaan. Kisakalenteri on pakko rakentaa uusiksi ja maailmanlaajuisen pandemian takia uuden ohjelman rakentaminen on haastavaa.
– Meillä on kaksi suurta haastetta. Ensin olisi kartoitettava paikat, joissa voimme kisat järjestää ja sen jälkeen pitää varmistaa, että kisapaikkaan olisi mahdollista rahdata kaikki kisan järjestämiseen tarvittava kalusto, Carey linjasi.
On mahdollista, että kisoja ajettaisiin radoilla, jotka eivät olleet kauden 2020 alkuperäisessä ohjelmassa.
– Olemme keskustelleet kaikkien promoottoreiden ja järjestäjien kanssa ja jopa sellaisten ratojen yhtiöiden kanssa, jotka eivät ole vuoden 2020 kalenterissa, jotta saamme kaikki mahdollisuudet käytyä läpi, Carey yllätti.
Koronapandemia on moukaroinut Formula ykkösiä rajusti. Sarjan arvo on laskenut huimat 84 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.
F1-sarjan tammi-maaliskuun tulos oli 39 miljoonaa dollaria. Viime vuonna samaan aikaan se oli 246 miljoonaa dollaria.
Koronapandemia näyttäisi olevan Euroopassa ja Aasiassa hellittämässä, mutta tarkempia ennusteita on hankalampaa tehdä. Careyn mukaan F1 on varautunut vaihtoehtoon, ettei kautta 2020 ajettaisi ollenkaan. Hän tosin painottaa, ettei pidä sitä kovinkaan todennäköisenä.
F1-tallien talouteen koronapandemia tekee murskaavaa jälkeä. Monen pienemmän tallin taru päättyy, mikäli pelastuspaketteja ei tule.
Valtioilta pelastuspaketteja ei liene ainakaan luvassa. Esimerkiksi McLaren-konserni haki Britannian hallitukselta yhteensä 150 miljoonan punnan edestä, mutta hakemusta ei hyväksytty.
McLarenin toimitusjohtaja Zak Brown on ollut hyvin huolissaan koronaviruksen vaikutuksista F1-sarjan talouteen. Hän pelkääkin useamman tallin ajautuvan konkurssiin kriisin takia.
Mitä enemmän kisoja jää ajamatta, sitä ahtaammalla tallit ovat. F1:n talouden osalta loppuvuosi 2020 onkin lähinnä tulipalojen sammuttamista tuhojen kartoittamista.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Vuoden roskakuskiksi valittu Keke voitti maailmanmestaruuden – Suomikin muuttui
Kommentoi Facebookissa