KIRJAT Ranskalainen rikoskirjailija Fred Vargas, joka täytti tänä kesänä kuusikymmentä vuotta, on oikealta nimeltään Frédérique Audoin-Rouzeau ja koulutukseltaan kulkutauteihin ja keskiajan luihin erikoistunut arkeologi ja tutkija. Kolmikymppisenä aloitettu kirjailijanura on tuonut hänelle lukuisia palkintoja, muun muassa neljä kertaa CWA International Dagger -rikoskirjallisuuspalkinnon.
Fred Vargasin kirjoja on käännetty 45 kielelle ja suuren yleisön suosion hän on saavuttanut etenkin Komisario Adamsberg mysteeri -sarjallaan. Suomeksi tarinoita on julkaistu kahdeksan, vastikään ilmestyi Neptunuksen sauva, alunperin sarjan neljäs osa ja kirjoitettu jo vuonna 2004. Viime vuonna suomeksi ilmestynyt Hyisiä aikoja julkaistiin alkukielellä 2015. Tämän vuoden toukokuussa ranskaksi päästiin lukemaan jo viimeisintä Adamsberg-mysteeriä Quand sort la recluse.
Voi tietysti ihmetellä suomennosjärjestystä, semminkin kun 2008 suomeksi julkaistu Ikimetsän sydän jatkaa melko suoraan Neptunuksen sauvan tarinaa. Yksi vastaus voi olla, että suomalainen kustantaja Gummerus halusi varmistaa komisario Adamsbergille riittävän suuren suosion Suomessa kääntämällä ensin sarjan parhaimmat. Totta onkin, ettei Neptunuksen sauva yllä sarjan parhaimpiin, ja juuri Ikimetsän sydämen julkaisun jälkeen Suomen dekkariseura myönsi Vargasille 2008 ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan.
Sille, joka alkaa lukea Vargasin dekkareita, voi suositella aloituskirjaksi Sinisten ympyröiden miestä, joka aloittaa Adamsberg-sarjan. Ylipäänsä sarjan kirjojen lukeminen ilmestymisjärjestyksessä kannattaa, sillä tarinat saavat kirja kerrallaan lisää syvyyttä ja komisario Adamsbergin epätavallinen työskentelytapa sekä persoonallinen työyhteisö tulevat tutummiksi.
Varsin omaperäinen keskushenkilö komisario Jean-Baptiste Adamsberg onkin, rikoksia ratkaistessaan hän turvautuu ennen kaikkea vaistoihinsa ja intuitiiviset välähdykset ylittävät perinteisen tosiasioista loogisesti etenevän ajattelutyön. Neptunuksen sauva -kirjan rikostarina saa komisarion ajattelumekanismin käyntiin, kun ”todistusaineistoa oli liian paljon, aineisto on liian aukoton, siitä puuttuu valohämy kokonaan. Oletko koskaan nähnyt todistusaineistoa, josta valon ja varjon leikki puuttuu kokonaan.”
Sinisen sumeassa kahlaamista
Tätä Adamsbergin menestyksellä harrastamaa sumeaa logiikkaa voi kutsua myös nopeaksi ajatteluksi nobelisti David Kahnemanin kirjan Ajattelu, nopeasti ja hitaasti jaottelun mukaan. Kahneman todistaa ajatteluamme ohjaavan kaksi järjestelmää, jossa intuitiivinen ja emotionaalinen ajattelu on nopeaa, kun taas harkitsevampi ja loogisempi ajattelu on työläämpää ja hitaampaa.
Adamsbergin ajattelussa unet ja muistot tai maut ja tuoksut ovat aineksia, jotka usein saavat komisarion aavistamaan tai tuntemaan asioiden todellisen luonteen faktoja terävämmin, mutta kuten Kahnemankin on huomauttanut tällainen intuitiivinen ajattelutapa sisältää myös puutteita ja vinoumia, jotka johtavat harhapoluille.
Neptunuksen sauva -kirjassa Adamsbergin ajattelutapaa kuvaa komisarion murharyhmässä hänen oikea kätensä ja vastaparinsa, järkeen ja logiikkaan luottava Danglard, joka tuskailee esimiehensä ”en tiedä” -vastauksia.
”…joita Adamsberg viljelee tiheästi, johdattavat usein hämärille teille, välillä suorastaan mutaisiin syvyyksiin. ”En tiedä” kaikui Danglardin mielessä alkusoittona sille, että Adamsberg ajatui rämpimään ajatusten suossa, jonne Danglard oli monet kerrat pelännyt Adamsbergin uppoavan jälkiä jättämättä.”
Komisarion työskentelytapa jakaakin jyrkästi hänen työtoverinsa ja esimiehensä kahteen leiriin, ihailijoihin ja epäilijöihin, joiden mielestä komisario laistaa velvollisuuksiaan mielikuvitusleikeillään.
Neptunuksen sauvassa Adamsberg keskustelee aiheesta quebeckiläisen virkaveljensä Kanadan kuninkaallisen ratsupoliisin Fernand Sanscartierin kanssa ja tähdentää
tekevänsä kenttätyötä niin paljon kuin voi ja sen lisäksi kävelevänsä, kuljeskelevansa ja haaveilevansa.
”Sinulla on onnea. Ratkaisetko sinä juttusi pilviä lapioimalla?” kysyy Sanscartier ja tajuaa heti, että osa työtovereista, tunnollisista virkamiehistä kokee tällaisen työtavan todistavan, että komisario on taivaanrannan maalari, joka kuvittelee olemattomia ja rakentaa hiekalle.
Hitaaseen rationaaliseen ajatteluun myös Adamsberg pinnistää aivonsa, kun konkreettisia todisteita tarvitaan aavistusten tueksi, tai kun vaistoihin turvautuminen on johtanut umpikujaan.
”Aina kun jokin ajatuksen poikanen aloitti vaivalloisen nousun mielen sopukoista tajunnan puolelle, hän kyhjötti visusti aloillaan kuin saalista väijyvä kalastaja, ettei olisi säikäyttänyt sitä tiehensä. Hän kävisi kimppuun vasta kun oli saanut koko kalan päästä pyrstöön turvallisesti rantaan.”
Mielenkiintoinen murharyhmä
”Veteen ei nimittäin voi luottaa, niin kuin ei veden jumalaankaan”, toteaa Adamsberg, jota Neptunuksen sauvassa piinaa epäluuloisuus lähes kaikkia kohtaan, ja joka harmillisen arvattavasti astuu harhaan aika stereotyyppisen miehisesti.
Pilvien uhatessa hukuttaa Adamsbergin apuun tulee myös komisarion ympärille kerätty murharyhmä, jonka mielenkiintoinen kokoonpano hieman vaihtelee eri tarinoissa. Neptunuksen sauvassa pelastavina enkeleinä ja mielenkiintoisimpina sivuhahmoina toimivat aiemmin mainitut Sanscartier sekä murharyhmän Adrien Danglard, jonka suhde esimieheen onkin kautta koko sarjan ratkaiseva.
Valtavan tietomäärän omaava Danglard, joka luottaa sekä omaan älyynsä että Adamsbergiin kuin vuoreen, joskin eri syistä, on nimensä mukainen suojeleva enkeli. Vargas selittää nimen periytyneen sanasta anglard, jonka juuri on germaanisessa angil-hard-sanassa. Etymologia jatkuu sanoihin angil, jonka juuria ovat sekä miekka että enkeli ja hard kova.
Muutenkin iso osa Fred Vargasin kirjojen nautinnollisuudesta syntyy kielellä leikittelystä ja suomalainen lukija voi olla vain iloinen, että Vargas on saanut vakiosuomentajakseen Marja Luoman, joka ymmärtää Vargasin kielipelin.
Komisariolla on myös naispuolinen turva ryhmässään ylikonstaapeli Violetta Retancourtin tukevatekoisessa hahmossa. Adamsberg tosin huomauttaa toistuvasti tietävänsä, ettei Retancourt edes pidä hänestä, mitä tämä ei kiistäkään.
Retancourtiin komisario kuitenkin kaikkein varmimmin voi luottaa, sekä hänen kekseliääseen älykkyyteensä että ehdottomaan lojaalisuuteensa. Retancourt on sarjan mielenkiintoisempia hahmoja, ”monitaitoinen poliisi ja osaa muuntaa energiaansa miten tahtoo”, kuten työtoverit hänen poikkeuksellisuuttaan luonnehtivat.
Yksinäinen susi on vajavainen
Neptunuksen sauvassa Adamsberg joutuu yllättäen silmäkkäin lapsuusmuistonsa kanssa, hairahtuu kuuluisan sumean ajattelunsa vangiksi, eikä suurine egoineenkaan kykenisi pitämään asemaansa, tokko edes päätään ilman ystäviensä apua.
Ennen sitä Adamsberg joutuu ripitetyksi, ettei koskaan kuuntele muita ja, että naistenmetsästäjä metsästää naisia, muttei saa rakkautta, koskei uskalla antaa mitään itsestään. Ja kuten komisarion ystävä, vanha rouva Clémentine Courbert huomauttaa ”ei ole varmaa, onko ajatukseni justiinsa oikea, mutta ei sitä voi sanoa varmasti vääräksikään”.
Jean-Baptiste Adamsbergilla riittää siis jatkossakin mietittävää. Vaikka ego onkin – kuten tässä tarinassa opittiin – kuin Strasbourgin katedraali, jonka huippu kohoaa 142 metrin korkeuteen.
- Lue myös: Daniel Kahneman: Ajattelu nopeasti ja hitaasti. Thinking, Fast and Slow. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita Oy 2012.
Kommentoi Facebookissa