Gramex aikaistaa 11 miljoonan euron korvaustilitystä muusikoille – ”Tahdomme auttaa vaikeassa tilanteessa”

Monen taiteilijan tulot romahtivat koronavirusepidemian johdosta.

Monen taiteilijan tulot romahtivat koronavirusepidemian johdosta. (Kuva Fotolia)

Monilla muusikoilla ja tuottajilla on suuri rahantarve koronaviruksen vietyä keikkatulot.

MUSIIKKI Tekijänoikeusjärjestö Gramex pyrkii aikaistamaan tekijänoikeuskorvausten kevättilityksen noin kuukaudella. Koska muusikoilla ja tuottajilla on suuri rahantarve, Gramex jakaa noin 11 miljoonaa euroa korvauksia aikaistetusti.

– Korona on vienyt muusikoiden keikkatulot ja rahantarve taiteilijaperheissä on suuri, sanoo Gramexin oikeudenhaltijayksikköä vetävä johtaja Tuomas Talonpoika.

– Tahdomme auttaa vaikeassa tilanteessa.

Aikaistaminen on etätöihin siirtyneelle toimistolle iso haaste, ja päätös tehtiin yhdessä.

Gramex jakaa huhtikuun loppuun mennessä yhteensä noin 11 miljoonaa euroa. Siitä noin 6 miljoonaa tulee kotimaahan ja loppu pääosin muualle Eurooppaan. Korvauksia saa noin 9000 Gramexin omaa asiakasta. Lisäksi osa korvauksista kulkee Gramexin ulkomaisten sisarjärjestöjen kautta.

Korvaukset piti alunperin maksaa 24.5. mennessä. Aikataulun nopeuttamisen mahdollistaa henkilöstön vahvan panoksen ohella viime vuosien kehitystyö ja tulevaisuuteen painottunut suunnittelu.

– Keinomme ovat rajalliset, mutta teemme sen mitä voimme. Esimerkiksi taustamusiikkiluvalla saa nyt myös striimata musiikkia omilta kotisivuiltaan. Tällä haluttiin helpottaa palveluiden siirtämistä verkkoon, sanoo Gramexin toimitusjohtaja Ilmo Laevuo.

Tekijänoikeusjärjestö Gramex edustaa esittäviä taiteilijoita ja äänitetuottajia. Gramexilla on yli 56 000 asiakassopimusta oikeudenhaltijoiden kanssa sekä noin 31 000 korvauksia maksavaa asiakasta. Gramexilta saa lupia äänitemusiikin ja musiikkivideoiden käyttöön.

Lue myös: Tanssityylisi on kuin sormenjälki – tietokone tunnistaa sinut sen perusteella

Kommentoi Facebookissa