KORONAVIRUS Pääministeri Sanna Marin työskentelee torstaista 10. syyskuuta alkaen toistaiseksi virka-asunnossaan Kesärannassa. Pääministeri on etätöissä varotoimenpiteenä mahdollisen koronavirusaltistumisen seurauksena.
Pääministeri jatkaa töitään normaalisti etäyhteyksien avulla osallistuen muun muassa hallituksen neuvotteluun sekä tänään torstaina 10. syyskuuta järjestettävään EU-maiden päämiesten videokokoukseen. Hallituksen asialistalla ovat muun muassa rajaliikenne ja matkustaminen.
Pääministeri testataan koronaviruksen varalta. Hän on oireeton ja voi hyvin. Ilta-Sanomien tiedon mukaan pääministeri sai tiedon altistumisestaan Koronavilkusta. Pääministeri oli etätöissä myös viimeksi elokuussa lievien hengitysoireiden johdosta. Koronavirustesti oli tuolloin negatiivinen.
THL:n mukaan uusien koronavirustartuntojen määrät ovat Suomessa pysyneet edelleen maltillisina ja epidemiatilanne on valtakunnallisesti rauhallinen. Viikoittaiset tapausmäärät ja ilmaantuvuus ovat kuitenkin elokuun alusta kasvaneet verrattuna kesä-heinäkuun tilanteeseen.
- EDIT 11.9. klo 19: Pääministerin koronatesti oli negatiivinen
Kommentoi Facebookissa