KORONAVIRUS Hallitus on linjannut neuvottelussaan sekä valtakunnallisista että alueellisista suosituksista koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Suosituksissa otetaan huomioon epidemiologinen tilannearvio. Hallitus tekee suosituksista periaatepäätöksen valtioneuvoston yleisistunnossa ensi viikolla.
Koska koronavirusepidemia on laajasti kasvussa valtakunnallisesti, valtioneuvosto suosittelee, että julkisen sektorin työtekijät työskentelisivät etätyössä mahdollisimman laajasti, jos työtehtävät sen mahdollistavat. Valtioneuvosto suosittelee vastaavaa laajaa etätyötä myös yksityisille työnantajille. Lisäksi työpaikoilla tulee edistää työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.
Hallituksen suositukset alueille on jaettu epidemiatilanteen mukaan. Epidemian perustason alueilla suositellaan, että yli 50 hengen yleisötilaisuuksissa ja harrastuksissa huomioidaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeet hygieniasuosituksista ja turvaväleistä.
Epidemian kiihtymisvaiheessa hallitus suosittelee alueellista tai paikallista suositusta yli 20 hengen yksityistilaisuuksien järjestämisen välttämisestä. Yleisötilaisuuksien osanottajamäärä rajataan sisätiloissa puoleen normaalista paikkamäärästä.
Epidemian leviämisvaiheessa hallitus suosittelee alueellista tai paikallista suositusta yli 10 hengen yksityistilaisuuksien välttämisestä. Tarvittaessa yleisötilaisuuksien järjestäminen voidaan kieltää kokonaan. Hallitus myös suosittelee ryhmäharrastustoiminnan keskeyttämistä tilojen käyttörajoitusten perusteella tarvittaessa kokonaan. Tarvittaessa julkiset tilat voidaan sulkea kokonaan, huomioiden tilojen käytön luonne.
Hallituksen suositukset eivät ole oikeudellisesti sitovia.
Uusien koronavirustartuntojen määrä on Suomessa noussut merkittävästi viimeisen kuukauden aikana. Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on kasvanut yli kaksinkertaiseksi syyskuun lopun tilanteeseen verrattuna. Tartunnanlähde jäi valtakunnallisesti epäselväksi noin puolessa tartunnoista.
Lue myös: Hallitus pysyi Kiurun takana epäluottamusäänestyksessä – taustalla sotkut kasvomaskisuosituksissa
Kommentoi Facebookissa