HIFK:n pisteputki jatkui – Jukureiden surkeudelle ei näy loppua

Mikkelin Jukurit nousi SM-liigaan kabinetin kautta 2016

Mikkelin Jukurit nousi SM-liigaan kabinetin kautta 2016. (Kuva AOP)

Jukurit on hävinnyt SM-liigassa nyt 12 ottelua putkeen.

JÄÄKIEKKO SM-liigassa pelattiin tiistaina kuuden ottelun kierros. Kierroksella oli varsin tasaista vääntöä, sillä peräti neljä ottelua meni jatkoajalle.

Kärkijoukkueet olivat vahvoja. Sarjajohtaja Lukko murskasi Jukurit 5-1 ja sarjakakkonen HIFK jatkoi pisteputkeaan voittamalla Tapparan jatkoajalla 4-3.

Jumbona taapertavan Jukureiden surkeudelle ei näy loppua. Jukurit on hävinnyt jo 12 ottelua putkeen eli täysi tusina tuli täyteen tiistaina.

Ottelu ratkesi kahden ensimmäisen erän aikana, missä Lukko karkasi jo neljän maalin johtoon. Näin päätöserästä tuli kosmetiikkaa.

Lukon hahmoja olivat tiistaina tehot 1+1 nakuttanut Sebastian Repo ja 0+2 kerännyt Robin Press. Lukko jatkaa sarjan kärjessä yhdeksän pisteen erolla HIFK:hon. Jukurit on viimeisenä.

HIFK:n tähtipelaaja Anton Lundell sai koronavirustartunnan Ruotsin EHT-turnauksessa, eikä ole sen jälkeen pelannut. HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkaraisen mukaan Lundell on kuitenkin jo nyt lähellä pelikuntoa. On jopa mahdollista, että hänet nähdään tällä viikolla kaukalossa.

– On varmasti kohta palaamassa, Pikkarainen sanoi tiistaina.

Lundell harjoittelee jo, mutta aivan vielä hän ei ole pelikuntoinen.

– Tällä hetkellä päivä kerrallaan nostetaan intensiteettiä ja hän on ottanut hyviä askeleita, eikä ole mitään takapakkia tullut. Mahdollisuuksien rajoissa on, että hän pelaa tällä viikolla, Pikkarainen paljasti.

Jatkoaika tarvittiin myös Tampereella, missä Ilves oli KooKoota parempi 2-1. KooKoolla on menossa synkkä jakso, sillä se on hävinnyt nyt jo viisi ottelua putkeen ja on sarjassa yhdeksäntenä. Ilves on kahdeksantena.

Kuopiossa nähtiin niin ikään tiukka vääntö, kun JYP vei Järvi-Suomen derbyn nimiinsä KalPaa vastaan jalkapallolukemin 1-0. Robert Rooba iski ratkaisun, kun jatkoaikaa oli pelattu vasta 14 sekuntia. Maali oli hurjavireiselle virolaiselle peräti jo kauden 23:s.

Oulussa ei sen sijaan jatkoaikaa tarvittu. Kärpät voitti Sportin 3-0. Kasper Puutio, kokenut Jussi Jokinen sekä Cody Kunyk tekivät oululaisten maalit. Kärpät on sarjassa viidentenä, Sport sijalla 10.

Turussa jatkoaikaa sen sijaan tarvittiin, kun TPS kaatoi SaiPan 2-1. Lauri Pajuniemi iski TPS:n voittomaalin nopeasti, sillä jatkoaikaa ehdittiin pelata ennen ratkaisua vain 31 sekuntia.

TPS on voittanut neljä ottelua putkeen ja on edelleen kolmantena. SaiPa on sijalla 13 ja on hävinnyt jo kahdeksan peliä putkeen.

Teksti Ville Hirvonen

Lue myös: Surkea kausi ohi – Jokerit kesälaitumille

Kommentoi Facebookissa