HIRMUMYRSKY Pelätty nelosluokan hurrikaani Irma kulkee pitkin Floridan länsirannikkoa kohti pohjoista. Se on jo ohittanut osavaltion eteläkärjessä olevat saaret. Karibianmeren saarilla se raivosi vielä viidennen luokan myrskynä – tuulen nopeus oli yli 70 metriä sekunnissa – ja se aiheutti uutistoimisto AFP:n mukaan ainakin 25 ihmisen kuoleman.
Kuuban ohi pyyhältäessään myrsky repi kattoja ja aiheutti tulvia. Floridan tunnetuin suurkaupunki Miami sijaitsee niemimaan itärannikolla, joten se säästyy pahimmilta tuhoilta. CNN:n mukaan Miamin kadut ovat kuitenkin tulvien vallassa.
Floridassa asuu yli 25 000 suomalaista, joista suurin osa itärannikolla, erityisesti Lantanassa ja Lake Worthissa.

Floridan kuvernööri Rick Scott on varoittanut trombeista sekä myrskyvuoksien aiheuttamista tulvista, jolloin vedenpinta voi nousta jopa 4–5 metriä. Uutistoimisto CNN:n mukaan kolmella alueella länsirannikolla on julistettu ulkonaliikkumiskielto. Kyseessä ovat St. Petersburg, Tampa sekä Manateen piirikunta.
Miljoonille floridalaisille on annettu evakuointimääräys, mutta kaikki eivät sitä noudata. Noin 70 000 ihmistä on tilapäismajoituksessa.
Osavaltion 2 000 kansalliskaartilaista on komennettu auttamaan hurrikaanin aiheuttamien tuhojen korjaamisessa, muut osavaltiot lähettävät lähiaikoina avuksi 10 000 kansalliskaartilaista lisää. Tiettävästi kolme ihmistä on toistaiseksi menettänyt henkensä myrskyn aiheuttamissa auto-onnettomuuksissa.
Florida Power & Light -energiayhtiön mukaan yli miljoona ihmistä on tällä hetkellä ilman sähköä. Hurrikaani vei sähköt 1,4 miljoonalta taloudelta, mutta sadoille tuhansille on sähköt onnistuttu jo palauttamaan.
Irman jäljessä Karibianmerellä on kulkenut myös neljännen luokan hirmumyrsky Jose, mutta viime tietojen mukaan se on suunnannut avomerelle. Maanantaihin mennessä Irma on ehtinyt Floridan länsirannikkoa pitkin jo sisämaahan.
Kommentoi Facebookissa