JALKAPALLO Heinäkuussa HJK:n paitaan ulkomailta palannut Mikko Sumusalo kertaa 0–3-tappioon NK Olimpija Ljubljanalle päättyneen Eurooppa-liigan kolmannen karsintakierroksen ensimmäisen osaottelun tapahtumia.
– Saatiin hyvä alku ja itsellä oli sellainen fiilis ensimmäiset 15 minuuttia, että näyttää ihan rupujengiltä, me voitetaan tämä 5–0. Ei saatu kuitenkaan paikoista sisään ja ne sai varmaan hirveän itseluottamuksen sitä kautta. Sen jälkeen eivät näyttäneet rupujengille, vaan tuntui tosi kovalta nipulta. Verrattuna BATE:een, oltiin mielestäni enemmän kusessa Olimpijaa vastaan, etenkin toisella puoliajalla, Sumusalo toteaa.
HJK lähtee kuromaan toisessa osaottelussa slovenialaisten kolmen maalin etumatkaa kiinni. Torstaina Klubilla on kotikenttäetu niin kannattajien kuin alustan suhteen.
– Koetetaan saada alkuun hyvä rynnistys päälle ja pari maalia siihen. Jos vaikka päästäisiin lähtemään toiselle puoliajalle 2–0-tilanteesta, niin peli olisi ihan auki. Itseluottamus olisi meillä kova ja vastustajalla alkaisi puntti tutisemaan. Koetetaan saada terävä alku ja paljon paikkoja, Sumusalo painottaa.
HJK:lla on paljon hyviä europelimuistoja aiemmista karsinnoista tuomassa itseluottamusta joukkueeseen. 1990-luvun lopulla Klubi raivasi tiensä Mestarien liigan lohkovaiheeseen pudottamalla Ranskan jalkapalloliigaa tuolloin dominoineen Metzin karsinnoissa.
Lähempänä historiassa on vuodelta 2011 Saksan Bundesliigan suurseura FC Schalke 04:n voitto kotikentällä sekä kaudella 2014–2015 Rapid Wienin kaato, joka toi paikan Eurooppa-liigan lohkovaiheessa.
– Henkilökohtaisesti uskon, että saadaan hyvä tulos ja päästään siihen 3–0-minimitavoitteeseen. Meidän on vain pidettävä huolta, että ei ihan yltiöpäisesti hyökätä, sillä jos vastustaja saa maalin, niin meidän pitää tehdä viisi maalia. Fiksusti pitää puolustaa ja lähteä sitten aggressiivisesti hyökkäämään. Tilastojen ja historian tulosten valossa kaikki on mahdollista, Sumusalo toteaa luottavaisena.
Vaikka Sumusalo on luottavainen, vedonlyöntiin tarjottujen kertoimien valossa helsinkiläisten mahdollisuudet ovat todella heikot. Esimerkiksi Bet365 tarjoaa tämän jutun kirjoitushetkellä kertoimeksi 13,00 sille, että Mika Lehkosuon valmentama miehistö menee otteluparista jatkoon.
Vaikka järkevä vedonlyönti pohjautuukin ylikertoimien etsimiseen, HJK:n jatkopaikan puolesta lyödyn vedon osumistodennäköisyys on hyvin pieni.
- HJK–NK Olimpija Ljubljana Eurooppa-liigan kolmannen karsintakierroksen toinen osaottelu pelataan torstaina 16.8. klo 19.00 Telia 5G Arenalla.
Lue myös: HJK:n taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi – pelit jatkuvat Eurooppa-liigassa
Kommentoi Facebookissa