LIIKENNETURVALLISUUS Nivalassa alaikäinen mopoilija pakeni Oulun poliisin partiota. Jokilaaksojen alueen poliisipartio suoritti liikenteen valvontaa Nivalassa sunnuntaina 28.9. illalla.
Partio havaitsi noin kello kahdeksan aikaan holtittomasti ajelevan mopoilijan Nivalan Toritiellä. Mopossa ei ollut valoja edessä tai takana, ja siitä puuttui rekisterikilpi. Partio lähti seuraamaan mopoilijaa, joka ei kuitenkaan pysäytysmerkistä huolimatta suostunut pysähtymään.
Mopoilijaa seurattiin jonkin aikaa hänen ajaessaan välillä liikenneympyrän läpi väärään suuntaan ja hetken aikaa jalkakäytävälläkin. Poliisipartio joutui pian luopumaan pysäytysyrityksestä, koska alueella oli kevyt liikenne mukaan lukien paljon liikennettä, ja karkuun pyrkivä mopoilija olisi vaarantanut itsensä ja muut tienkäyttäjät.
Partio ehti kuitenkin tunnistaa mopoilijan, ja hänet tavoitettiin myöhemmin kotoaan. Kuljettaja todettiin sen verran nuoreksi, ettei hänellä ollut ikänsä puolesta oikeutta mopon kuljettamiseen.
Poliisi tutkii tapahtunutta tässä vaiheessa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, ajoneuvorikkomuksena ja niskoitteluna poliisia vastaan.
Lue myös: Moottoripyöräpoliisit lannistivat pakenijan – jopa 90 km/h kulkenut viritetty mopo takavarikoitiin
Kommentoi Facebookissa