LIIKENNETURVALLISUUS Henkilöauton kuljettaja pakeni poliisia Nokian ja Pirkkalan alueella eilen iltapäivällä. Takaa-ajo päättyi Vesilahdella, jossa poliisi otti kuljettajan kiinni rikoksista epäiltynä.
Sisä-Suomen poliisilaitoksen partio päätti pysäyttää tiistaina 11.9.2024 klo 15.30 Nokian Kolmihaarankadulla henkilöauton liikennetarkastusta varten. Auton kuljettaja jätti noudattamatta poliisin pysäytysvalon ja lähti kiihdyttämään karkuun Pirkkalan suuntaan. Auto pakeni poliisia huomattavaa ylinopeutta käyttäen, puikkelehti liikenteessä ja teki useita vaarallisia ohituksia.
Auto ajoi ensin Pyhäjärventietä Pirkkalan suuntaan, kääntyi Kurikan kohdalla takaisin tulosuuntaansa ja sen jälkeen jatkoi pakenemista 12-tietä kohti Sastamalaa ja siitä Tottijärven risteyksestä kohti Vesilahtea. Tehtävään osallistui useita poliisin partioita. Poliisi yritti useita kertoja pysäyttää ajoneuvon eri keinoin, kuten piikkimattoa käyttäen.
Takaa-ajetun ajoneuvon kuljettajan epäillään aiheuttaneen paon aikana useita vaaratilanteita vilkkaassa liikenteessä. Takaa-ajon aikana yksi poliisiauto ja pakenevan kuljettajan käyttämä henkilöauto vaurioituivat vähäisesti. Poliisin tiedossa ei ole, että sivullisille olisi aiheutunut vahinkoa. Henkilövahinkoja ei aiheutunut.
Kuljettajan ajo päättyi lopulta Vesilahden Hintsalan alueelle, missä hän pakeni ensin maastoon ja lopulta järveen. Poliisi tavoitti epäillyn rannasta ja hänet otettiin kiinni.
Asiaa tutkitaan epäiltynä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena ja huumausainerikoksena. Lisäksi tekoon liittyy epäiltyjä lievempiä rikosnimikkeitä. Auton kyydissä oli yksi matkustaja, joka on myös otettu kiinni. Hänen osallisuuttaan tapahtuneeseen selvitetään.
Lue myös: Poliisin sähkömoottoripyörä pääsi heti tositestiin – pakenija jäi kakkoseksi
Kommentoi Facebookissa