Huuhkajien EM-kisapaikka ollut voiton päässä – katkeria muistoja Armeniasta ja Azerbaidzhanista

Teemu Pukki on Suomen maalintekijänä kerännyt suurimman huomion.

Teemu Pukki on Suomen maalintekijänä kerännyt suurimman huomion. (Kuva AOP)

Yllättävältä ehkä kuulostaa, mutta Suomi on ollut yhden otteluvoiton päässä jalkapallon MM-kisapaikasta 1986 sekä EM-kisapaikasta 1980 ja 2008.

JALKAPALLO Huuhkajat on enemmän kuin lähellä paikkaa jalkapallon 2020 EM-turnaukseen. Suomi voi varmistaa kisapaikkansa jo hyvissä ajoin ennen karsintojen päätöstä. Siihen riittäisivät voitot kahdesta seuraavasta ottelusta, jotka pelataan lokakuussa Bosnia-Hertsegovinaa ja Armeniaa vastaan.

Jalkapallon EM-turnaus järjestettiin ensi kertaa vuonna 1960, joskin kunnolliseksi kahdeksan joukkueen lopputurnaukseksi se laajeni vasta 1980. Suomi osallistui karsintoihin ensi kertaa vuoden 1968 turnaukseen ja on siitä lähtien jäänyt vaille kisapaikkaa, vaikka 1996-2012 lopputurnaukseen on päässyt 16 ja 2016 lähtien jo 24 joukkuetta.

Mutta jo 1980 Suomi oli otteluvoiton päässä EM-kisoista, vaikka silloin lopputurnaukseen pääsi vain kahdeksan joukkuetta. EM-kisapaikan vei Kreikka, joka päihitti Unkarin ja Suomen yhdellä pisteellä. Neuvostoliitto jäi hämmästyttävästi lohkon jumboksi.

Jalkapallon MM-kisojen karsintoihin Suomi on osallistunut vuodesta 1938 lähtien. Voiton päähän ”mahdottomana” pidetystä MM-kisapaikasta Suomi on yltänyt 1986.

Jos Suomi olisi syksyllä 1984 voittanut vieraskentällä Pohjois-Irlannin tai syksyllä 1985 vieraissa Romanian, olisi Suomi pelannut Meksikon MM-kisoissa 1986 Brasiliaa, Espanjaa ja Algeriaa vastaan. Mielikuvituksen voi antaa laukata, millaista buustia suomalaisen jalkapallon kehitys olisi kisapaikasta saanut.

Suomalaisen jalkapallohistorian varmasti synkin ottelu pelattiin lokakuussa 1997 Helsingissä Unkaria vastaan. Suomi johti peliä lisäajan viimeiselle minuutille saakka 1-0, kunnes teki eeppisen oman maalin.

Voitto Unkarista olisi vienyt Suomen 1998 MM-kisojen jatkokarsintaan, jossa kisapaikka olisi ollut toki kovan haasteen takana. Jugoslavia (Serbia-Montenegro) antoi Unkarille jatkokarsinnassa kylmää kyytiä.

Voiton päähän Suomi ylsi EM-karsinnoissa kisapaikasta toisen kerran karsinnoissa 2008 kisoihin. Ratkaisevassa ottelussa vieraissa Portugalia vastaan Suomi olisi mennyt voitolla kisoihin, mutta peli päättyi 0-0.

Suomi olisi pelannut EM-kisoissa 2008, jos ei olisi hävinnyt vieraskentällä Azerbaidzhanille tai ei olisi jäänyt vieraskentällä tasoihin Armeniaa vastaan.

Jos EM-turnaus olisi pelattu ennen Itä-Euroopan mullistuksia ja niistä seuranneita rajamuutoksia 16 joukkueen voimin jo 1960-1992, ei Suomi olisi karsintalohkon sijoituksellaan saavuttanut kertaakaan kisapaikkaa. Jos mukana olisi ollut 24 joukkuetta jo 1996-2012, ei Suomi myöskään olisi saavuttanut karsintasijoituksellaan suoraa kisapaikkaa. Jatkokarsintoihin Suomi olisi voinut edetä 2000 ja 2008, jos niitä olisi järjestetty.

Mikäli Suomi kisapaikan tänä syksynä saavuttaa, on se historian valossa paras Suomen jalkapallomaajoukkueen esitys EM-karsinnoissa, vaikka kriteerinä käytettäisiin EM-kisoihin hyväksyttävien joukkueiden määrää. Vaikka kisoihin hyväksyttäisiin vain 16 joukkuetta, olisi Suomi tällä hetkellä kiinni kisapaikassa parhaiden lohkokakkosten joukossa tai menossa lohkokakkosena jatkokarsintaan.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Tätä Huuhkajat ei voi tunaroida – EM-kisoista putoaminen olisi käsittämätön mahalasku

Kommentoi Facebookissa