JALKAPALLO Perparim Hetemaj lähti maajoukkuetauolle tappio niskassaan. Chievo oli lähellä saada pisteen Italian jalkapalloliiga Serie A:n suurseuraa Laziota vastaan, mutta hävisi lopulta 1–2 kotonaan loppuminuuttien takaiskuosumalla.
– Ensimmäinen puoliaika oli meiltä tosi hyvä. Toisella jaksolla sitten kaasu pikkaisen loppui, se oli vähän vaikeampi. Oli tosi hiostava ja kuuma ilma. Kyllä se vähän otti päähän se lopputulos, Serie A:ssa vuodesta 2010 asti pelannut Hetemaj sanoo.
Lazio on kovan tason joukkue, sen sai huomata Serie A:n avauskierroksella myös Hetemajn maajoukkuetoveri, täksi kaudeksi nousijajoukkue SPALiin siirtynyt toppari Sauli Väisänen.
Ruotsalaisjätti AIK:sta saapasmaahan siirtynyt Väisänen urakoi debyytissään täydet minuutit Rooman Stadio Olimpicolla, kun SPAL hankki Laziolta hienon vieraspisteen maalittomassa ottelussa.
Huuhkajat pelaavat lauantaina Tampereella MM-karsintapelin Islantia vastaan. Edellinen, viime lokakuussa pelattu ottelu päättyi vieraissa Suomen niukkaan 2–3-tappioon – ja millä tavalla.
Pallo potkaistiin loppuhetkillä maalivahti Lukas Hradeckyn käsistä maaliin, ja tuomari hyväksyi rysän. Suomen joukkue protestoi kapteeni Niklas Moisanderia myöten voimakkaasti, mutta turhaan.
– Totta kai siitä on vähän hampaankolossa. V-mäinen tilanne siinä mielessä, että tuomari pikkaisen jeesasi niitä. En sanoisi silti, että revanssin paikka. Tämä on toinen ottelu. Tässä on hyviä elementtejä: paljon faneja tulossa. Mennään yrittämään hoitaa homma.
Tampereelle odotetaan runsaslukuista yleisöä, sillä yli 90 prosenttia lipuista oli myyty alkuviikosta. Ratinan stadion vetää vajaat 16 000 silmäparia.
Suomen MM-karsinnat ovat sujuneet heikosti. Joukkue on kerännyt vain pisteen kuudesta ottelusta. Turpiin on tullut jo viidessä pelissä putkeen. Mahdollisuuksia ensi kesän Venäjän kisoihin ei enää ole, mutta Hetemaj, 30, vaatii omiltaan siitä huolimatta parempia otteita.
– Nyt on nälkäisiä pelaajia mukana. Katsotaan nyt mitä tulee. Tietenkin meidän pitää nyt saada vähän parempia tuloksia – tämä on kuitenkin tulosurheilua.
Islannin jälkeen Suomi kohtaa Kosovon Albaniassa. Siinä ottelussa Hetemaj ei kuitenkaan pelaa. Hän jätti myös avausottelun Kosovoa vastaan väliin Turussa, sillä ei halua pelata synnyinmaataan vastaan.
Koska teit päätöksen siitä, ettet pelaa tässäkään kohtaamisessa Kosovoa vastaan?
– Kyllä se oli aika alussa. Se on käyty jo läpi useasti. Parempi, etten pelaa näissä otteluissa, ”Perpa” vastaa.
Hetemajn Chievo joutuu kovaan paikkaan maajoukkuetauon jälkeen 10. syyskuuta, kun se matkustaa Juventuksen vieraaksi. Serie A:n otteluohjelman voi katsoa tästä.
Kommentoi Facebookissa