ONNETTOMUUS Alkusyksyn vesiliikenne on hiljenemään päin. Suomenlahden merivartioston toiminta-alueella oli viikon 35 aikana 23 meripelastus- ja virka-aputehtävää eli puolet vähemmän kuin edellisellä viikolla.
Vakavin onnettomuus sattui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Hangon läntisellä merialueella, jossa merenmittausalus ja huvivene törmäsivät toisiinsa. Paikalle hälytettiin partiot Hangon ja Hiittisten merivartioasemilta.
Pahasti vaurioitunut huvivene alkoi hiljalleen upota, mutta sen matkustajat pääsivät pelastautumaan merenmittausalukseen. Uppoava huvivene ankkuroitiin väyläalueen ulkopuolelle ja sen irtaimistoa kerättiin pois merestä. Uponnut huvivene on merkitty valopoijulla.
Huviveneen kuljettajaa epäillään vesiliikennejuopumuksesta ja vesiliikenteen vaarantamisesta.
Kommentoi Facebookissa