Ihmisroska-puhe kaupunginvaltuustossa oli liikaa – Pihlajalinnan toimitusjohtaja sai lähteä

Pihlajalinna Oulu Oy:n toimitusjohtaja Riikka Moilanen sai aikaan kohun puheellaan Oulun kaupunginvaltuustossa.

Pihlajalinna Oulu Oy:n toimitusjohtaja Riikka Moilanen sai aikaan kohun puheellaan Oulun kaupunginvaltuustossa. (Kuva AOP ja Twitter)

Entinen kansanedustaja Riikka Moilanen lopettaa työnsä Pihlajalinnan palveluksessa.

PIHLAJALINNA Pihlajalinna Oulu Oy:n toimitusjohtajana toiminut Riikka Moilanen ei jatka Pihlajalinnan palveluksessa tästä päivästä lähtien. Moilasen puhe Oulun kaupunginvaltuustossa maanantaina 10.9.2018 ei vastaa yhtiön mukaan Pihlajalinnan arvoja.

– Emme voi hyväksyä sitä, että Pihlajalinnassa työskentelevä johtaja puhuu apua tarvitsevista ihmisistä kuten Moilanen puhui kaupunginvaltuustossa, sanoo Pihlajalinnan toimitusjohtaja Joni Aaltonen.

– Sairauksista ja elämäntilanteesta riippumatta jokaisen ihmisen elämä on arvokas ja ihmisarvo on loukkaamaton kaikissa tilanteissa.

Aaltonen sanoo keskustelleensa Riikka Moilasen kanssa asiasta sekä maanantai-iltana että tänä aamuna, ja he olivat yhdessä päätyneet siihen, että Moilanen ei jatka tehtävissään. Moilanen itse on pahoittellut Twitterissä puhettaan.

– Pyydän anteeksi aiheuttamaani kohua tänään valtuuston kokouksessa! Tapahtui virhe, josta otan opikseni. Jokainen ihminen on arvokas ja haluan kaikille oululaisille hyvän elämän!

Riikka Moilanen on entinen keskustalainen kansanedustaja ja nykyinen kaupunginvaltuutettu. Oulun valtuustossa oli keskusteltu katukivetyksen likaisuudesta ja kaupungin roskaamisesta, jolloin hän oli esittänyt kohun aiheuttaneen vertauksensa.

”Mitä Oulun kaupunki aikoo tehdä sille ihmisroskalle, jota siellä on yllättävän paljon. Tarkoitan niitä vähäosaisia ihmisiä, jotka käyttävät ammattimaisesti alkoholia, huumeita, päihteitä ja ovat ottaneet Isokadun nyt kodikseen.”

Pihlajalinna Oulu Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Pihlajalinnan strategisista hankkeista vastaava johtaja Juha Rautio, joka aloittaa tehtävässään heti. Terveysjätti Pihlajalinnan palveluksessa on noin 5900 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista ympäri Suomea, Pihlajalinna tuottaa muun muassa päihde- ja sosiaalipalveluja.

Lue myös: Sote-kokeilu meni susille – raha ei riitä terveysjäteille, kun kaikkein sairaimmat halusivat vaihtaa

Kommentoi Facebookissa