JÄÄKIEKKO SM-liigan kaksi suurinta mestarisuosikkia kohtasivat lauantaina Oulussa. Kärpät tyrmäsi hallitsevan mestarin Tapparan 3-0.
Leijonien kultaikoni Marko Anttila teki yhden maalin ja syötti toisen. Anttilan tarjoilusta nautti Arttu Hyry. Anttilan avausmaali syntyi tyhjään maaliin ja muutti loppulukemiksi 3-0.
Kärpät on aloittanut kautensa kahdella voitolla yhtä monesta ottelusta. Tappara on voittanut kaksi kolmesta.
Ilves on saanut vakuuttavan alun kaudelleen SM-liigassa. Lauantaina se voitti HIFK:n Tampereella 2-1. Voitto oli Ilvekselle kolmas kolmesta ottelusta tupsukorvien ollessa sarjan kärjessä.
HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen löysi selvän syyn sen taakse, mihin ottelu ratkesi.
– Yhden maalin verran tehokkaampaan maalintekoon. Tiukka oli ottelu. Kuten ollaan nähty, niin laadukas joukkue oli tänään vastassa. Ilves taisteli ja puolusti hyvin ja pystyi pelaamaan fiksusti, Peltonen sanoi.
– Hyvän pelin pelasimme mekin tänään, mutta ei ansaittu vielä voittoa. Jonkinlaiset ohierät painavat vielä meillä painolastina, eikä ollut vielä meidän aika tulla ohi. Oikealla tiellä ollaan kuitenkin, Peltonen jatkoi.
Jukurit on saanut heikon alun kaudelleen SM-liigassa. Lauantaina se hävisi KalPalle Kuopiossa 2-3-lukemin.
Tappio oli Jukureille jo kauden kolmas. Päävalmentaja Olli Jokinen näki joukkueensa esityksessä paljon hyvääkin.
– Aivan ansaittu voitto KalPalle. Meiltä ehkä ehjin 60 minuuttia, mitä ollaan tällä kaudella pelattu. Ihan tyytyväinen olin peliin lähtöön. Tiesimme, että KalPa tulee aina kovaa sen ensimmäisen kympin ja pystyy kovaa karvaamaan ja haluaa olla pelin päällä. Lähdettiin hakemaan sitä ensimmäistä maalia ja saatiin se, Jokinen kiitteli.
Jokinen ei ollut tyytyväinen Jukureiden peli-ilmeeseen kahdessa ensimmäisessä ottelussa, mutta nyt se oli OJ:n mielestä kohdallaan.
– Ihan tyytyväinen olen peli-ilmeeseen. Nyt on sentään jotain, minkä päälle rakentaa. Jos se ilme ei ollut kohdillaan kahdessa ensimmäisessä pelissä, niin nyt se oli. Tämän päälle voidaan rakentaan jotain positiivista, Jokinen mietti.
SaiPan kausi SM-liigassa on alkanut vaisusti. Lappeenrantalaisryhmä on hävinnyt kolme ottelua ja napannut vain yhden pisteen.
Lauantaina SaiPa kohtasi toistamiseen vuorokauden sisällä KooKoon Kaakon derbyssä ja hävisi tällä kertaa lukemin 1-4.
– Parempi joukkue voitti selkeästi. Eilisen jälkeen odotusarvot oli tosi korkealla, koska pelattiin tosi hyvä jääkiekko-ottelu. Tulimme tähänkin peliin tosi vahvasti ja kuusi hyvää maalipaikkaa ensimmäiseen erään, SaiPan päävalmentaja Pekka Virta sanoi.
Ässät hävisi perjantaina TPS:lle 2-7, mutta lauantaina se tyrmäsi JYPin 5-0. Voitto oli Ässille kauden ensimmäinen. JYP on hävinnyt kaksi ottelua kolmesta.
Myös Rauman Lukko heräsi lauantaina. Se tyrmäsi TPS:n tylysti tennislukemin 6-0.
Hämeenlinnassa HPK jatkoi voittojen tiellä. HPK kaatoi lauantaina Sportin 2-1.
Teksti Ville Hirvonen
Kommentoi Facebookissa