JALKAPALLO Tampereen FC Ilves nousi takaisin Veikkausliigan kärkipaikalle sunnuntaina kaadettuaan Ahvenanmaalla IFK Mariehamnin 1-0. Voittomaalin viimeisteli Ilari Mettälä toisen puoliajan alussa.
Sarjakakkonen FC Inter oli lauantaina Kuopiossa hävinnyt KuPSille 0-2. Ilves johtaa sunnuntain voittonsa myötä sarjaa kolmella pisteellä.
Ilves on pelannut tällä kaudella 18 ottelua ja hävinnyt niistä vain kaksi. Joukkueen menestyksen salaisuutena on vahva puolustuspeli. Ilveksen verkkoon on tehty vain 12 maalia.
IFK Mariehamn pelaa runkosarjassa vielä neljä ottelua, mutta on niissä pakkovoittojen edessä päästäkseen ylempään loppusarjaan. Sinne pääsee runkosarjan kuusi parasta ja IFK Mariehamn on jäänyt kuudentena olevasta SJK:sta viisi pistettä.
Sunnuntaina Veikkausliigassa pelattiin myös tyvipään kamppailu. Siinä Rovaniemen Palloseura voitti Vaasan Palloseuran 2-1.
Sarjapaikan säilymisen kannalta voitto saattoi olla RoPSille ratkaiseva. Eroa sarjajumbona olevaan VPS:ään RoPSilla on jo kymmenen pistettä.
VPS on pelannut tällä kaudella 19 ottelua, eikä ole voittanut niistä yhtäkään. Tasapeliin joukkue on yltänyt yhdeksän kertaa.
Edes valmentajavaihdos ei ole auttanut. Petri Vuorisen paikan päävalmentajana ottanut Christian Sund ei ole saanut kunnon ryhtiä joukkueeseen, jonka pelaajamateriaalilla pitäisi kyllä pystyä paljon parempaan.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: HJK:lle tyrmäysvoitto huipputärkeässä matsissa – maajoukkuehankinta loisti
Kommentoi Facebookissa