IHMISKAUPPA Varsinais-Suomen käräjäoikeus on antanut tuomionsa asiassa, joka koskee vuonna 1983 syntyneen miehen puolisoonsa kohdistunutta törkeää ihmiskauppaa sekä osapuolten alaikäisten lasten omavaltaista huostaanottoa ja törkeää vapaudenriistoa.
Osapuolet olivat avioituneet Kreikassa vuonna 2008 asianomistajan ollessa 13-vuotias. Ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 2010 naisen ollessa 15-vuotias ja toinen vuonna 2012, jolloin he muuttivat Irakista Suomeen. Nainen sai miehen kanssa 19-vuotiaana vielä kolmannen lapsen vuonna 2014.
Mies vei lapset vuonna 2018 Tukholman kautta Irakiin ilman asianomistajan suostumusta. Sen jälkeen, kun mies oli otettu kiinni elokuussa 2024 eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella, lapset palasivat Suomeen äitinsä kanssa.
Käräjäoikeus katsoi, että asianomistaja oli olosuhteiden perusteella ollut jo vuodesta 2008 lähtien vahvasti miehestä riippuvaisessa asemassa ja turvattomassa tilassa, ja hänen mahdollisuutensa toimia toisin olivat vähäiset ainakin suomalaiseen yhteiskuntaan kiinnittymiseen saakka. Mies oli pitänyt alaikäistä asianomistajaa vallassaan vielä Suomessakin tämän täysi-ikäisyyteen saakka, mitä kontrollia oli lisännyt painostuskeinona vanhimman lapsen jättäminen Irakiin.
Lapsiavioliitto, mainittu kontrolli, seksuaalinen hyväksikäyttö, jonkinasteinen väkivalta sekä vanhimmasta lapsesta eristäminen merkitsivät sellaisia ihmisarvoa loukkaavia olosuhteita, joiden perusteella miehen syyksi luettiin törkeä ihmiskauppa ajalta 25.10.2008–31.8.2015.
Osapuolten avioerohakemus oli tullut vireille syksyllä 2017. Ottaessaan 2.3.2018 heidän yhteisessä huollossaan olleet ja äitinsä luona asuneet lapset omavaltaisesti huostaansa ja viedessään heidät ilman lupaa Irakiin mies oli syyllistynyt lapsikaappaukseen.
Lapset olivat olleet Irakissa 6 vuotta, asuneet heille vieraiden isovanhempiensa luona, menettäneet yhteydenpidon äitiinsä useiksi vuosiksi, nähneet toisella paikkakunnalla asuvaa isäänsäkin vain ajoittain sekä joutuneet henkisen ja myös fyysisen väkivallan kohteiksi. Mies oli siten eristänyt heidät aiemmin Suomessa vakiintuneesta elinympäristöstään ja ihmissuhteisestaan syyllistyen lapsikaappauksen lisäksi vapaudenriistoon, jota oli pidettävä törkeänä.
Käräjäoikeus tuomitsi miehelle rikoksista 6,5 vuotta vankeutta sekä velvoitti hänet korvaamaan aiheuttamastaan kärsimyksestä asianomistajalle 42.000 euroa sekä kullekin lapselle 16.000 euroa. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Lue myös: Veijo Baltzar sai vankeustuomion seksuaalirikoksista – huomattava ikäero uhrien kanssa
Kommentoi Facebookissa