JÄÄKIEKKO Venäjän raaka hyökkäyssota Ukrainassa vei venäläisen jääkiekkoilun kansainväliseen pannaan, joten perinteikästä Moskovan Izvestija-turnausta ei tänä vuonna tietenkään pelata. Korvaava Euro Hockey Tour-turnaus järjestetään Sveitsissä Suomen pelatessa yhden turnausotteluistaan Helsingissä.
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen julkisti maanantaina joukkueensa joulukuun turnaukseen. Mukana on paljon kokeneita pelimiehiä, mutta myös kuusi ensikertalaista.
Ensimmäiset A-maaottelunsa ensi viikolla järjestettävässä turnauksessa pelaavat puolustajat Topi Niemelä ja Sami Niku sekä hyökkääjät Joona Ikonen, Janne Kuokkanen, Sebastian Repo ja Tommi Tikka. Näistä pelaajista mielenkiintoisimmat nimet ovat NHL:ssä viime kausina peliaikaa saaneet Niku ja Kuokkanen.
Mukana on kuusi pelaajaa, jotka olivat voittamassa olympiakultaa viime helmikuussa Pekingissä. Puolustajista Atte Ohtamaa sekä hyökkääjistä Miro Aaltonen, Markus Granlund, Teemu Hartikainen, Iiro Pakarinen ja Harri Pesonen.
Kokenut olympiamitalisti ja maailmanmestari Sami Lepistö on antanut vastauksen maajoukkueuransa jatkolle. Hän on mukana Sveitsin turnauksessa, mikä merkinnee, että hän tavoittelee paikkaa ensi keväänä Tampereella pelattaviin MM-kisoihin.
Sveitsin turnaukseen on valittu pelaajia, jotka eivät olleet mukana Karjala-turnauksessa. Leijoniin on paljon tunkua ja hyvistä pelaajista suoranaista ylitarjontaa.
Suomi aloittaa turnausurakkansa Helsingissä 15.12. pelattavalla ottelulla Tshekkiä vastaan. Fribourgissa Sveitsissä Suomi kohtaa 17.12. Ruotsin ja 18.12. Sveitsin.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Lahden Pelicans nousi SM-liigan kärkeen
Kommentoi Facebookissa