Jään paksuus vaihtelee Suomenlahdella – heikot jäät aiheuttivat kaksi jäihin vajoamista

Kun meri jäätyy, virtapaikat saattavat silti säilyä sulina.

Kun meri jäätyy, virtapaikat saattavat silti säilyä sulina. (Kuva AOP)

Merivartiostolla oli viime viikolla neljä virka-aputehtävää, joista kaksi luokiteltiin hätätilanteiksi.

MERIPELASTUS Suomenlahden merivartioston toiminta-alueella meripelastus-, avustus- ja virka-aputehtäviä oli viime viikon aikana yhteensä neljä, joista kaksi luokiteltiin hätätilanteiksi.

Merivartioasemien partiot ovat viikon aikana tehneet jäätiedustelua toiminta-alueillaan ja jään paksuudessa on isoja eroja alueiden välillä. Itäisellä Suomenlahdella partiointia suoritetaan muun muassa moottorikelkoin, kun taas läntisellä Suomenlahdella liikutaan vielä partioveneellä avovedessä.

Heikot jäät aiheuttivat viikonloppuna kaksi jäihin vajoamista. Toisessa tapauksessa Rajavartiolaitoksen meripelastuslohkokeskus Helsinki sai tiedon Vuosaaressa jäälle lähteneestä henkilöstä. Henkilöä etsittiin usean viranomaispartion voimin ja hänet tavoitettiin tapahtumien jälkeen. Henkilö kertoi, että hän oli vajonnut veteen, mutta päässyt omin avuin ylös.

Toisessa tapauksessa useita viranomaisyksiköitä osallistui epäillyn avantoon pudonneen henkilön etsintään Kirkkonummella. Etsinnän aiheuttivat jäältä avantoon löytyneet tuoreet hiihtojäljet ja sormenjäljet avannon reunalla. Sukeltajat eivät löytäneet jään alta mahdollista uhria ja tapahtumien kulku jäi epäselväksi.

Lue myös: Vanha mies putosi heikkoihin jäihin ja menehtyi – avannolle johtivat jäljet rollaattorilta

Kommentoi Facebookissa