Japanin pääministeri Abe vierailulla – ”Tehostamme yhteistyötämme arktisen alueen osalta”

Shinzō Abe vieraili ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa pääministerinä. Hän on vieraillut Suomessa kerran aikaisemmin vuonna 1985.

Shinzō Abe vieraili ensimmäisen kerran Pohjoismaissa pääministerinä 2017. Hän oli vieraillut Suomessa kerran aikaisemmin vuonna 1985. (Kuva Matti Porre/ Tasavallan presidentin kanslia)

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio ottivat vieraat vastaan Presidentinlinnassa.

PRESIDENTTI Japanin pääministeri Shinzō Abe teki virallisen vierailun Suomeen yhdessä puolisonsa rouva Akie Aben kanssa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio ottivat vieraat vastaan Presidentinlinnassa.

Keskusteluissa olivat esillä muun muassa maiden kahdenväliset suhteet, Suomen Arktisen neuvoston puheenjohtajuus sekä kansainväliset kysymykset kuten Korean niemimaan tilanne.

– Pääministeri Aben vierailu on suuri kunnianosoitus Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotena, presidentti Niinistö sanoi yhteisen lehdistötapaamisen alussa.

Presidentti Niinistö viittasi maaliskuussa 2016 Japaniin tekemäänsä viralliseen vierailuun ja totesi hyvien keskustelujen jatkuneen.

– Vuosi sitten me sovimme strategisesta kumppanuudesta ja  Suomen ja Japanin suhde on vahvistunut entisestään. Kohtaamme kovin samanlaisia haasteita, kuten ikääntyvä väestö, hitaanpuoleinen talouskasvu sekä muuttunut turvallisuusympäristö. Toisaalta me jaamme saman vahvan arvopohjan, jota molemmat olemme sitoutuneet edistämään maailmassa.

Akie Abe sai presidenttiparilta lahjaksi muun muassa Plantui Moomin Garden -älypuutarhan, jossa voi kasvattaa syötäviä kasveja ilman multaa.
Akie Abe sai presidenttiparilta lahjaksi muun muassa Plantui Moomin Garden -älypuutarhan, jossa voi kasvattaa syötäviä kasveja ilman multaa. (Kuva Juhani Kandell/ Tasavallan presidentin kanslia)

”Antakaa naisten loistaa”

Presidentti Niinistö ja pääministeri Abe keskustelivat myös sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisestä. Molemmat kuuluvat YK:n tasa-arvojärjestön UN Womenin HeForShe -kampanjan vaikuttajaryhmään.

– Arvoisa pääministeri kuvasi oikeastaan tuon työn paremmin kuin mitä olemme osanneet ilmaista. Se on: ’Let women shine’, presidentti Niinistö sanoi.

Presidentti ja pääministeri totesivat keskusteluissa, että Japanin ja Euroopan unionin suhteet ovat edelleen vahvistumassa. Viimeisenä esimerkkinä siitä on presidentti Niinistön mukaan viime viikolla Brysselin EU-Japani-huippukokouksessa tehty vapaakauppasopimus.

– Totesin pääministerille, että uskon Euroopan unionin tästä eteenpäin vahvistuvan ja ymmärsin, että se hyvin sopii Japanille, joka tukee vahvaa EU:ta.

Pääministeri Abe nauratti yleisöä toteamalla, että Suomen ja Japanin hyvien suhteiden takana on myös kaksi tunnettua tahoa. Joulupukki sekä Muumit.

Arktinen alue huolestuttaa

Myös arktinen alue ja Suomen tämänhetkinen Arktisen neuvoston puheenjohtajuus olivat esillä.

– Tehostamme yhteistyötämme erityisesti arktisen alueen ympäristön osalta, pääministeri Abe sanoi.

Presidentti Niinistö totesi, että ehkä ensimmäisen kerran tulee voimakkaasti myös esiin, että taloudelliset intressit ja ympäristön vaatimukset joudutaan punnitsemaan hyvin tarkkaan, tavallaan toinen toistaan vastaan.

– Luulen, että tämä tilanne tulee hallitsemaan Suomen puheenjohtajakautta, ainakin loppupäätä, presidentti totesi suomalaiselle medialle vierailun jälkeen.

– On paljon paineita käyttää hyväksi arktista aluetta. Toisaalta tiedämme sen, että arktisella alueella ilmastonmuutos etenee kaikkein nopeimmin ja jos se jatkuu, kaikkein tuhoisimmin seurauksin.

Japanin pääministerin vierailu päättyi lounaaseen, johon osallistuu laaja joukko suomalaisia yhteiskunnan eri aloilta sekä tarkkana olleet tulkit.
Japanin pääministerin vierailu päättyi lounaaseen, johon osallistuu laaja joukko suomalaisia yhteiskunnan eri aloilta sekä tarkkana olleet tulkit. (Kuva Juhani Kandell/ Tasavallan presidentin kanslia)

Kahvilatyöpajatoiminta kiinnosti

Rouva Haukio ja rouva Abe vierailivat muun muassa IPI Kulmakuppilassa Helsingin Kalliossa, jonka arkea ovat pyörittämässä myös Lyhty ry:n kahvilatyöpajatoiminnassa mukana olevat kehitysvammaiset ohjaajineen. Japanilaiset olivat kiinnostuneita kehitysvammaisten työllistymisestä.

Pääministeri Aben kanssa Suomeen matkusti korkean tason valtuuskunta. Vierailu päättyi lounaaseen, johon osallistuu laaja joukko suomalaisia yhteiskunnan eri aloilta.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö teki virallisen vierailun Japaniin maaliskuussa 2016, jolloin hän tapasi pääministeri Aben. Edellinen pääministeritason vierailu Japanista Suomeen oli pääministeri Junichiro Koizumin vierailu syyskuussa 2006. Japanin Keisari Akihito teki valtiovierailun Suomeen toukokuussa 2000.

Abe vieraili nyt ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa pääministerinä. Hän on vieraillut Suomessa kerran aikaisemmin vuonna 1985, jolloin hän oli ulkoministerinä toimineen isänsä Shintaro Aben henkilökohtainen avustaja.

  • Lähde Tasavallan presidentin kanslia

Kommentoi Facebookissa