KAVALLUS Tamperelainen vuokravälittäjä pisti syyttäjän mukaan omiin taskuihinsa asiakkaiden varoja yli 462 000 euroa. Vastaaja tunnusti teon, ja se mahdollisesti pelastaa hänet ehdottomalta vankeusrangaistukselta.
Vastaaja harjoitti vuokravälitystoimintaa ja siitä syystä hän sai hallintaansa asiakkaiden maksamat vuokravakuudet. Lain mukaan asiakkaiden maksamat vuokravakuudet kuuluu pitää erillään firman muista varoista. Tässä tapauksessa niin ei tapahtunut. Vuokravälittäjä pisti syytteen mukaan 462 000 euroa omiin taskuihinsa.
– Kavalluksen kohteena olleiden varojen yhteismäärä on huomattavan suuri. (Vastaaja) on käyttänyt hyväkseen erityisen vastuullista asemaansa välitystoimeksiannon saaneena luvanvaraisen vuokravälitysliiketoiminnan harjoittajana. Teko on kokonaisuutena arvostellen törkeä, sanoo syyttäjä.
Jutussa on 189 asianomistajaa, osa vuokranantajia, osa vuokralaisia. Kun vuokralainen muutti asunnosta, vuokranantaja joutui maksamaan vuokratakuut omasta pussistaan, koska vuokravälittäjältä ei rahoja enää löytynyt.
Miehelle luettiin syyte törkeästä kavalluksesta. Syyttäjän mukaan esillä olevasta teosta kuuluisi tuomita 2 vuotta 10 kuukautta ehdotonta vankeutta. Vastaaja kuitenkin tunnusti teon ja edisti rikoksen selvittämistä. Siksi syyttäjä vaatii 1 vuoden 10 kuukauden tuomiota, joka voinee olla ehdollinen, sekä lisäksi 60 tuntia yhdyskuntapalvelua.
Syyttäjä vaatii myös vähintään viiden vuoden liiketoimintakieltoa sekä rikoshyötynä valtiolle 460 000 euroa. Kavallettujen varojen vaatiminen valtiolle on toissijainen asianomistajien mahdollisiin korvausvaatimuksiin nähden.
Lue myös: Hurja huijaus onnistui – uhri menetti sijoituspalvelussa 25 miljoonaa euroa

Kommentoi Facebookissa