LUOMU Joka kymmenes suomalainen maatila on luomutila, kertoo julkiset luomutilastot kokoava Luomu Suomessa 2018 -kooste.
Viime vuosi oli luomutuotannon vahvan kasvun aikaa Suomessa, sillä luomuun siirtyi lähes 500 uutta maatilaa. Luomutilojen lukumääräksi nousi yli 5 000; tiloista noin tuhat on kotieläintiloja. Luomutilojen osuus kaikista suomalaisista maatiloista on nyt 10,6 prosenttia.
Luomun suosion kasvu näkyi myös peltohehtaareissa. Luomuviljelty peltoala laajeni 14 prosenttia ja oli lähes 297 000 hehtaaria. Suomen pelloista luomuviljelyssä on nyt 13 prosenttia.
Pro Luomun julkaisema Luomu Suomessa 2018 -kooste tiivistää yhteen julkisten luomutilastojen ja tuoreimpien luomualaa luotaavien kartoitusten tulokset. Koosteen tiedot ovat peräisin mm. Ruokaviraston ja Luonnonvarakeskuksen tilastoista sekä Pro Luomun teettämistä selvityksistä.
Poikkeuksellisen kuiva kesä 2018 verotti osin luomusatoja. Luomuviljojen kokonaissato laski 9 prosenttia. Puutarhakasveista esimerkiksi luomuherneen ja -kaalin sato pieneni, mutta luomuporkkanan kasvoi. Luomulihan tuotanto väheni hieman, mutta luomumaidon ja -munien tuotanto lisääntyi.
Tasan ei mennyt marjat metsässäkään. Luomumustikkaa poimittiin myyntiin enemmän kuin kertaakaan aiemmin tällä vuosikymmenellä, mutta luomupuolukan sato jäi surkeaksi.
Myös luomun kulutuksen kasvu jatkui voimakkaana viime vuonna. Päivittäistavarakaupan luomumyynti lisääntyi 9 prosenttia ja nousi 336 miljoonaan euroon. Myydyimmät luomutuoteryhmät ovat hedelmät, maito, vihannekset, kuumat juomat eli kahvi, tee ja kaakao sekä kananmunat.
Luomun markkinaosuus ruokamyynnistä on nyt 2,4 prosenttia. Tuoteryhmäkohtaiset vaihtelut ovat kuitenkin suuria: esimerkiksi kasviöljyjen ja lastenruokien myynnistä luomua on jo 20 prosenttia arvossa mitattuna. Kananmunien tuoteryhmässä 18 % euroista tulee luomumunista.
Luomu vetää hyvin myös viennissä. Pro Luomun teettämän kartoituksen mukaan luomutuotteiden vienti Suomesta oli viime vuonna noin 25–30 miljoonaa euroa. Eniten vietiin mylly- ja leipomotuotteita, kaurapohjaisia valmisteita, maitovalmisteita ja luonnontuotteita.
Kommentoi Facebookissa